Siirry sisältöön
Hoivatie

Lähellä ihmistä

Hoivatie tuottaa vaikuttavia sosiaali- ja työelämäpalveluja inhimillisellä otteella.

Haluamme vahvistaa ihmisen toimintakykyä ja hänen osallisuuttaan omassa elämässään ja yhteiskunnassa.

Hoivatie on syntynyt Nuorten Ystävien ja Oulun Diakonissalaitoksen yhdistettyä palveluliiketoimintonsa.

 

Hoivatie on yhteiskunnallinen yritys

 

Hoivatiellä on Yhteiskunnallinen yritys -merkki, joka kertoo siitä, että toimintamme on ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti vastuullista. Yhteiskunnallisen yrittämisen arvopohja näkyy etenkin asiakaslähtöisyytenä ja kaiken toimintamme läpinäkyvyytenä. Yhteiskunnallinen yrityksen liiketoiminnan ensisijainen päämäärä on tehdä yhteiskunnallista hyvää. Yhteiskunnallinen yritys -merkin myöntää Suomalaisen Työn Liitto.

Lue lisää!

Tarinoita Hoivatieltä

KATSO KAIKKI TARINAT
Artikkeli

Töitä pilke silmäkulmassa - Oman kylän Samppa

Aleksi oli juuri aloittanut kauppiaana, kun Hoivatien työhönvalmentaja Johanna Huikari soitti. Johannalla oli asiakkaana henkilö, jolla on työkokeilupaikan tarve. Miten hommat lähtivät sujumaan?
Artikkeli

Aitoja kohtaamisia ja luottamuksellisia suhteita

Maija Tammi työskentelee erityisohjaajana Espoon asumisvalmennuksessa, jossa luodaan nuorille aikuisille valmiuksia itsenäiseen asumiseen. Tammi viihtyy työssään ja pitää sitä merkityksellisenä.
Artikkeli

Dialogisuus on luonteva osa perhekodin arkea

Torniolainen Jokirinne on ammatillinen perhekoti, jossa moni lapsi asuu pitkiäkin aikoja. ”Dialogisen ohjauksen avulla luotu yhteys on niin vahva, että usein se jatkuu myös asiakkaan muutettua pois”, kertovat perhekotivanhemmat Marjut ja Pasi Nenonen.
Tule työskentelemään kanssamme – lähellä ihmistä. KATSO AVOIMET TYÖPAIKAT

Ajankohtaiset uutiset

24.10.2025
Hoivatie laajentaa perhehoitopalvelujen toimintaa pääkaupunkiseudulle – uusi yksikkö Helsinkiin vuoden 2026 alussa
23.10.2025
Sylistä syliin - vauvan oikeudet ja hyvä kohtelu sijaishuollossa. Ilmainen Lapsen oikeuksien päivän webinaari 20.11.2025 klo 9-11
03.09.2025
Vaativan sijaishuollon osasto Taimi on aloittanut toimintansa Oulun Varpulassa