Siirry sisältöön

Yhteystiedot

Yhteystiedot
Villa Vinssi
Paattikuja 5
90510 Oulu
Palveluvastaava
Tiina Huittinen
Tiimivastaava
Saara Kerttula
Palvelujohtaja
Tiina Lotvonen

Villa Vinssi

Keltainen puinen rakennus, jonka etualalla nurmikkoa, penkki ja keinu.

Villa Vinssin ryhmäkoti ja tukiasunnot

Villa Vinssi Oulussa tarjoaa laadukkaan pitkäaikaisen kodin tiivistä tukea tarvitseville aikuisille kehitysvammaisille. Asukkaiden päätöksentekoa ja arjen valintoja tuetaan heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioittaen. Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Asukkaita tuetaan täysivaltaiseen ja arvokkaaseen elämään yksilölliset tarpeet huomioiden. Monipuolinen harrastustoiminta on osa sosiaalista kuntoutusta ammatitaitoisen henkilökunnan tukemana. Asukkaat käyvät kodin ulkopuolella työ- tai päivätoiminnassa, avotyössä, tai opiskelevat.

Vapaa-aikana viriketoimintaa järjestetään päivittäin ja lisäksi asiakkaiden vapaa-ajan avustajat auttavat heitä kodin ulkopuolisissa harrastuksissa. Yhtenä tavoitteena on, että jokaiselle löytyy tarkoituksenmukainen työ- tai opiskelupaikka.

Villa Vinssin yhteydessä olevat tukiasunnot antavat mahdollisuuden tuettuun asumiseen ja itsenäistymiseen. Asumisessa korostuu itsenäinen arjenhallinta ja vastuun ottaminen omasta elämästä.

Omavalvontasuunnitelma.

Kenelle
  • Aikuiset kehitysvammaiset henkilöt
  • 6 asiakaspaikkaa
  • 2 tukiasuntoa
  •  
    Työskentely
  • Asukkaita tuetaan täysivaltaiseen ja arvokkaaseen elämään yksilölliset tarpeet huomioiden
  •  
    Osaaminen
  • Erityisosaamista eri-ikäisten, tiivistä tukea tarvitsevien kehitysvammaisten kuntoutuksessa ja hoidossa
  •  
    Viikko-ohjelma
  • Työ- ja päivätoiminta
  • Avotyö tai opiskelu
  • Monipuolinen harrastustoiminta
  • Artikkeli

    Harjoittelijasta Hoivatien kesäsijaiseksi

    Sofia Väyrynen työskentelee kesäsijaisena Hoivatien Oulun Hietasaaressa sijaitsevissa vammaispalveluiden yksiköissä Hietasaaren ryhmäkodissa ja Villa Vinssissä. Väyrynen viihtyy työssään hyvin.
    Artikkelit

    Ohjaajan rooli on suuri ihmisoikeuksien toteutumisessa

    Vammaispalvelussa asiakkaiden ihmisoikeudet toteutuvat arjessa, kun työntekijät ovat ne toiminnassaan sisäistäneet. Asumisyksiköissä ympärivuorokautista tukea tarvitsevien ihmisten kohdalla ohjaajien rooli korostuu.