Kotiranta Muhoksella on turvallinen koti ympärivuorokautista tukea ja ohjausta tarvitseville aikuisille kehitysvammaisille henkilöille. Asiakkaiden päätöksentekoa ja arjen valintoja tuetaan heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioittaen. Asiakkaat elävät aktiivista elämää, ja vaikuttavat ja osallistuvat asumisyhteisön toimintaan.
Asiakkaita tuetaan päivittäisissä toiminnoissa, kommunikoinnissa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tavoitteena on tukea asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja elämänhallintaa siten, että jokaisen elämäntyyli ja tavat tulevat huomioiduksi.
Monipuolinen harrastustoiminta on osa sosiaalista kuntoutusta ammattitaitoisen henkilökunnan tukemana. Asiakkaat käyvät kodin ulkopuolella työ- tai päivätoiminnassa tai opiskelevat.
Vapaa-aikana viriketoimintaa järjestetään päivittäin ja lisäksi asiakkaiden vapaa-ajan avustajat auttavat heitä kodin ulkopuolisissa harrastuksissa. Yhtenä tavoitteena on, että jokaiselle löytyy tarkoituksenmukainen työ- tai opiskelupaikka.
Omavalvontasuunnitelma ja raportointi.