Aloitimme kesäkuussa perinteiset sunnuntain grillaukset, joka sunnuntai kesän ajan grillataan vaihtuvan listan mukaan erilaisia grilliruokia. Sään salliessa syömme koko porukan voimin terassilla.
Kesäkuussa yhteiseksi tekemiseksi valikoitui lintujen bongaus- reissu ja jäätelökioskilla käynti. Jäätelöt nautittiin oman kylän torilla ja kyllähän ne maistuivatkin hyvältä!
Juhannuksen otimme rennosti. Grillasimme ja kävimme pyöräilemässä useana päivänä. Lisäksi saunottiin, pelattiin pihapelejä ja nautittiin kiireettömyydestä. Saunahetken kruunasi itse tehty vasta.
Ensimmäiset minikurkut kasvoivat täyteen mittaansa ja saimme maistiaiset leivän päälle viipaloituna. Jatkamme kasvattelua ja seuraamme kuinka paljon satoa saadaan.
Seuraavaksi suuntaamme katseet kohti kesälomaa, mukavia suunnitelmia ovat meidän asukkaamme loman varalle keksineet.
Täytä lomake, otamme sinuun pian yhteyttä.