Sijaishuollon arjessa kohdataan toisinaan nuoria, joiden kohdalla auttamisen keinot ovat koetuksella. Uusi myötätuntokeskeinen terapiamuoto vastaa tähän haasteeseen apunaan yllättävä partneri: virtuaalitodellisuus. Hoivatie toteuttaa CFT+VR-terapiaa yhdessä lastensuojelun erityisyksiköistään.

Kun lapsi tai nuori joutuu toistuvasti uhkaaviin tilanteisiin, joista selviytyminen vaatii valppautta ja puolustautumista, tämän aivot oppivat reagoimaan nopeasti – ja rajusti. Samalla haastavat piirteet, kuten aggressiivisuus, tunnekylmyys, empatianpuute, impulsiivisuus sekä vakavat käytösoireet, kehittyvät ja vahvistuvat.

"Reaktioita rankkoihin kokemuksiin", sanoisi joku. "Pysyviä ominaisuuksia", vakuuttaisi toinen.

Näiden piirteiden hoitaminen on kiistatta ollut vaikeaa. Ja kun perinteinen terapia ei ole tuottanut tulosta, on herkästi heitetty hanskat tiskiin ja vedetty johtopäätöksiä, ettei tulosta ole saatavissa lainkaan. Piste. Aika lohduton päätelmä varsinkin nuorten kohdalla?

– Kyllä! Mutta nyt näyttää siltä, ettei tilanne kuitenkaan ole niin synkkä kuin on ajateltu. Osaa näistä nuorista voi hoitaa, kertoo nyt THL:n tutkimuspäällikkö, psykologian dosentti, psykologi ja psykoterapeutti Marko Manninen.

Manninen tietää, mistä puhuu. Hän keksi yhdistää myötätuntoterapian virtuaalitodellisuudessa tapahtuvaan taitoharjoitteluun, jossa vakivaltaisia ja tunnekylmiä taipumuksia osoittaneet nuoret on altistettu uhkaaviin tilanteisiin virtuaalisesti. Hoidon alustavat tulokset ovat olleet poikkeuksellisen lupaavia.

Kansainvälistä yhteistyötä

Ajatus myötätuntokeskeisen terapian ja virtuaalitodellisuuden yhdistämisestä ei syntynyt yhdessä yössä eikä edes paikassa. Compassion Focused Therapy eli CFT-terapia on lähtöisin Portugalista, missä sitä on kehitetty vaikeasti hoidettavien asiakasryhmien kanssa. Terapiasuuntauksen mukaan myötätunnon kokemuksia opettelemalla on mahdollista vähentää tunnekylmyyttä ja muita haastavia piirteitä.

Suomeen CFT-pohjainen terapiamuoto löysi tiensä professori Nina Lindbergin kartoittaessa mahdollisia uusia toimivia hoitosuuntauksia. Hän pyysi mukaan tutkimusryhmään myös Marko Mannisen, joka lisäsi kokonaisuuteen mukaan uuden ulottuvuuden. Virtuaalisen ulottuvuuden.

– Jo silloin, kun VR- eli Virtual Reality -tekniikkaa alkoi kymmenisen vuotta sitten tulla enemmän markkinoille, rekisteröin sen potentiaalin. Ajattelin, että tässähän voisi olla terapeuttinen ikkuna. Aika ei ollut vielä silloin oikea, mutta ajatus jäi elämään ja odottelemaan kehityksen kehittymistä.

Ja kehityshän kehittyi. Ensimmäinen konkreettinen sysäys oli HUSissa toteutettu hanke, jossa VR:ää hyödynnettiin psykoosiin sairastuneiden nuorten sosiaalisten pelkojen hoidossa. Yksinkertaiset, 360 asteen kameralla kuvatut videot arjen tilanteista – kauppareissuista, bussimatkoista, kadulla kävelystä – avasivat uudenlaisen mahdollisuuden altistaa nuoria pelottavilta tuntuviin tilanteisiin turvallisesti.

– Kaikissa tällaisissa altistusvideoissa on yhteistä ja hienoa se, että heti jos tilanne käy liian ahdistavaksi, siitä pääsee pois stop-nappia painamalla.

Haastava asiakasryhmä

Virtuaalitekniikan yleistymisen aikoihin Helsingin yliopistossa nousi kiinnostus tuoda CFT-terapia Suomeen.

– Myötätuntoterapiassa nuoria opetetaan tunnistamaan ja hyväksymään erilaisia, hankaliakin tunteita osana ihmiselämää sekä ymmärtämään, mistä tunteet nousevat ja millaisiin reaktioihin ne johtavat.

Mannisesta ajatus oli hyvä, mutta vuosien kokemus herätti pohdintaa käytännön toteutuksesta.

– Perinteinen terapiahan on usein sitä, että istutaan tuolissa ja puhutaan tunteista. Mutta jos tunnetaitoja ei ole koskaan opeteltu, tai tunteet ylipäätään koetaan pelottavina ja hallitsemattomina, yhteyden syntyminen asiakkaan ja terapeutin välille on vaikeaa.

Monille nuorille, erityisesti pojille, tekeminen on luontevampi kieli kuin puhuminen.

– Usein ongelma ei ole vain se, mitä nuoret tuntevat, vaan se, etteivät he osaa sanoittaa sitä. Tai tunteista puhuminen tuntuu turhalta lätinältä, joka ei niin sanotusti kuulu kovan jätkän imagoon. Usein myös kapinoidaan aikuisia tai koko systeemiä vastaan.

Olipa syy mikä tahansa,  kun motivaatio ja sitoutuminen puuttuvat, perinteiset terapiamuodot eivät tuota toivottua tulosta. Mutta entä jos terapiaan yhdistäisi kokemisen? Entä jos kokemuksellisuus tulisi sanojen rinnalle?

Nyt oltiin jonkin uuden kynnyksellä.

Ei täydellinen, mutta olemassa

Myötätuntoterapian ja virtuaalitodellisuuden yhdistävä CFT+VR-tutkimushanke pääsi kunnolla vauhtiin, kun Marko esitteli ajatuksen Portugaliin ja sieltä vilkutettiin hybriditerapialle vihreää valoa.

Toteutuksen verrattainen yksinkertaisuus oli Marko Manniselle tietoinen ja perusteltu valinta.

– Emme halunneet jääneet odottelemaan täydellistä teknologiaa, joka ehkä tulisi tai ei tulisi jonain päivänä. Halusimme päästä nopeasti liikkeelle, ja tehdä sen mahdollisimman helpolla ja käytännöllisellä tavalla.

– Tämä ei ole täydellinen hanke, mutta tämä on olemassa. Ja se on paljon enemmän kuin kymmenen täydellistä hanketta pöytälaatikossa!

Nyt hoitoa on annettu nuorille koulukodeissa ja vankiloissa ympäri Suomea.

Käytännössä terapia etenee tarkasti rakennetun rungon mukaan. CFT-ohjelmaan kuuluu parisenkymmentä tapaamista, jotka jakautuvat neljään moduuliin. Teoria ja kokemus kulkevat rinnakkain.

– Aina kun tietty määrä tietosisältöä on käsitelty, annetaan VR-altistus: kokeilepa tätä nyt ikään kuin tosimaailmassa.

Jotta tilanteet tuntuisivat altistusvideoilla mahdollisimman aidoilta, ne on suunniteltu ja toteutettu yhdessä vapautumisvaiheessa olevista vangeista koostuvan Porttiteatterin ja Vantaan näyttämön kanssa. Lisää asiantuntija-apua Manninen sai myös kontakteiltaan käytöshäiriöisten nuorten koulukotimaailmasta.

– Tosi nopeasti sekä vankilamaailmasta että koulukotipuolelta nousi esiin raivon triggeripointtina sosiaalinen häpeä tai kasvojen ja kunnian palauttaminen. Se on hyvin ymmärrettävää näin psykologina ja terapeuttina, mutta silti en olisi itse osannut laittaa sille niin suurta painoarvoa.

Uhkaavia tilanteita turvallisessa ympäristössä

VR-maailmassa nuori pääsee testaamaan terapiassa opittuja taitoja ja kohtaamaan uhkaavia tai provosoivia tekijöitä mahdollisimman aidontuntuisesti, mutta turvallisesti. Kaikki 360-kameralla kuvatut tilanteet ovat lyhyitä, juonellisia kohtauksia.

Jokainen VR-sessio rakentuu kolmesta osasta. Ensin aktivoidaan uhkajärjestelmä altistustilanteella, joka herättää kokijassa monenlaisia vahvoja tunteita, kuten sosiaalista häpeää, uhkaa, painetta ja aggressiota.

– Esimerkiksi kahden todella epämiellyttävän, suutaan soittavan hahmon väliin joutuminen nuhjuisessa rappukäytävässä tuntuu todella ikävältä. Samoin kauppareissu, jonka aikana vartija alkaa aggressiivisesti syyttämään myymälävarkaudesta muiden asiakkaiden ilkkuessa vieressä.

Altistuksen jälkeen kokemus puretaan yhdessä terapeutin kanssa. Huomio kiinnittyy myös kehon reaktioihin.

– Terapeutti näkee koko ajan puhelimensa ruudulta saman, mitä kokija näkee VR-maailmassa. Jos nuori ei itse huomaa jotakin reaktiotaan, se voidaan sanoittaa yhdessä. Että hoksasitko, että kätesi puristuivat nyrkkiin ja hengityksesi kiihtyi? Se voi olla nuorelle iso oivallus.

Tämän jälkeen siirrytään rauhoittumisjärjestelmään. VR-maailma vaihtuu luontoon. Järven rannalla kävelyyn, metsässä samoiluun, jäällä hiihtämiseen. Tehdään ohjatusti hengitysharjoituksia, ja opetellaan tunnistamaan kehon muutoksia ihan tietoisesti.

– Monella käytösoireisella keskittyminen on vaikeaa. Esimerkiksi silmät kiinni hengittäminen terapiatilassa ei usein onnistu. Virtuaalinen ympäristö auttaa tässä, ja vähitellen taito voi yleistyä muussakin elämässä – kuten myös vaihtoehtoiset, paremmat reaktiot uhkaavissa tilanteissa.

Lopuksi aktivoidaan motivaatio- ja palkkiojärjestelmä. Nuori saa itse valita väkivallattomia pelejä tai kokemuksia. Melontaa, pyöräilyä kaupungissa, vaellusta Islannissa.

– Idea on se, että hei, tästähän tulee hyvä fiilis. Että haluan tulla uudestaan.

Virtuaalisuus toimii sisäänheittäjänä

Psykologi Mika Nevala on ollut mukana toteuttamassa CFT+VR-terapiaa käytännössä Hoivatien lastensuojelun erityisyksiköissä. Hänen kokemuksensa ovat toiveikkaita.

– Oikeastaan yllättävänkin hyvin on mennyt. Tässä harjoitellaan tunnesäätelyä mielestäni hyvin konkreettisella ja uudenlaisella tavalla. Ensin koetaan uhkaa, sitten uudenlaista reagointia rauhoittumisen kautta ja vahvistetaan vielä motivaatiota.

Haasteitakin on. Terapia on nuorille vapaaehtoista, ja heidän elämäntilanteensa voivat muuttua nopeasti. Hatkat, muutot ja motivaation hiipuminen katkaisevat joskus prosessin. VR toimii usein oivana sitouttajana terapiamuotoon.

– Se on ihan selkeästi porkkana. Sisäänheittäjä. Ja joskus myös niin kutsuttu kunniallinen syy tulla terapiaan.

Kunniallisella syyllä tarkoitetaan sitä, että joillakin nuorilla voi olla varsin nihkeä etukäteisasenne terapioihin ylipäätään. Ajatellaan, että terapia on syvältä ja kuuluu joillekin sekopäille, ei minulle.

Tällöin virtuaalipuoli auttaa. Se kiinnostaa pelimaailmaan tottuneita ja uudesta teknologiasta kiinnostuneita nuoria, ja sillä voi perustella osallistumista myös kavereille. "En mä muuten siitä terapiasta perusta, mutta siinä on se siisti VR."

– Moni jututtamistani CFT+VR-terapeuteista on kertonut usean nuoren ohjelman loppupuolella todenneen, ettei se VR niin kiinnostakaan, jutellaan mieluummin, lisää Marko Manninen.

Myötätuntoa opettelemassa

Uhkaavissa tilanteissa aivojemme vanhin osa, liskoaivot, tuppaavat kaappaamaan vallan tunne- ja järkiaivoilta. Liskoaivojen tapanahan on reagoida taistele tai pakene -tyyppisesti, mikä on näille nuorille hyvin tuttu toimintamalli.

– Opettelemme nuorten kanssa huomaamaan, milloin aivojen uhkajärjestelmä aktivoituu. Miten sen voi tunnistaa ja millä konsteilla rauhoittaa? Kuinka toimia toisin? Mika Nevala kuvailee.

– Nämä opit eivät tietenkään ole mitään valokatkaisijoita, joista painamalla nuori valaistuu kerralla naps. Mutta ne ovat hyviä siemeniä.

Suuri osa näistä nuorista on joutunut tottumaan – kauniisti sanottuna – kielteiseen palautteeseen ja ankarasta todellisuudesta selviytymiseen kovin keinoin. Monelle heistä myötätunto on valitettavan vieras kokemus. Juuri siksi sen harjoittelu on keskiössä.

– Portugalilaiset puhuvat myötätunnon loputtomasta valtamerestä. Ocean infinito da compaixão. Se on mielestäni tämän terapian ydinajatus.

Ongelmat yllättivät positiivisesti

Hankkeesta saatu palaute on ollut todella rohkaisevaa. Erityisesti terapeutit ovat kokeneet, että käsissä on vihdoin aidosti uudenlainen työkalu.

– Tämä on se kaikkein vaikeahoitoisin asiakasryhmä. Jos me tuomme heille menetelmän, johon he sitoutuvat, se luo uskoa siihen, että näitä nuoria tosiaan voi auttaa, Marko Manninen pohtii.

Sitoutumiseen on vaikuttanut myös eräs yllättävä tekijä: tekniset ongelmat. Varsinkin ohjelman alkuvaiheessa niitä nimittäin riitti. Virtuaalitodellisuus ei toden totta auennut sulavasti eikä käyttöjärjestelmä varsinaisesti tarjoillut ilmaisia lounaita.

– Käyttöjärjestelmä oli ihan helvetistä, sanon suoraan. Välillä se ei käynnistynyt, välillä kaatuili, ja siinä oli epäloogisuuksia. Se oli bugista toiseen taaperrusta ja terapeuteille yhtä tuskaa – varsinkin, kun moni meistä psykologeista ei ole erityisen teknisesti orientoitunut.

Tuskastuttava tilanne kääntyi kuitenkin odottamattomaksi voimavaraksi. Virtuaalilasien ja ohjelman kanssa taistelu ei jäänyt vain työntekijän kontolle, vaan muuttui luontevasti nuoren kanssa jaetuksi ongelmaksi.

– Nuoret ovat usein paljon taitavampia näissä asioissa, ja niin he ovat olleet nytkin.

Kun laseja ja järjestelmää pähkäiltiin yhdessä ja mietittiin, miten nämä nyt taas saadaan toimimaan, syntyi uudenlaista yhteisymmärrystä ja tasa-arvoisempaa asetelmaa.

– Joskus terapiassa käy niin, että terapeutti on täällä ylhäällä ja nuori alapuolella, ja koko kuvio on hieman Minä kaadan viisautta sinun päähäsi -tyyppinen. Mutta nyt ei ollut auktoriteettia ja vastaanottajaa: nyt oltiin vierekkäin. Samalla viivalla.

Epämukaviakin tunteita voi sietää

Tekninen takkuilu vaikutti toisellakin tavalla. Se toi esiin terapeutin turhautumisen, epävarmuuden ja ärtymyksen. Tunteet, jotka ammattilainen pyrkii visusti kätkemään, tulivat näkyville. Se saattoi olla onni onnettomuudessa.

– Tavallaan se avasi nuorelle mahdollisuuden seurata tilannetta vähän laajemmasta kulmasta.

Nuori näki, että jos terapeutti ärsyyntyikin, siitä ei seurannut mitään dramaattista. Vaikka tilanne kenties triggeröi ja suututti, kukaan ei menettänyt kontrolliaan eikä tilanne eskaloitunut. Ei tapahtunut vastahyökkäystä, rangaistusta tai hylkäämistä. Lasit saatiin pian toimimaan ja työskentely jatkui. Ärsyyntyminen oli vain yksi hyväksyttävä ja vaaraton tunne, joka meni ohi.

– Kaikkeen ei tarvitse reagoida heti eikä vahvasti, eikä kaikkea tarvitse korjata toiminnalla. Myös epämukavien tunteiden kanssa voi olla tuokion ja jatkaa sitten eteenpäin. Tämä on monelle näistä nuorista uudenlainen toimintamalli, Marko Manninen pohtii.

Hänen mukaansa kaikella teknisellä sotkulla on ollut suora vaikutus myös terapeutin ja asiakkaan välisen suhteeseen eli terapeuttiseen allianssiin. Koneiden kanssa säätäminen auttoi luomaan aitoa luottamussuhdetta ja parantamaan vuorovaikutuksen laatua.

– Sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, millä välineillä työskennellään, jos terapeuttinen allianssi syntyy. Harjoitukset ja menetelmät tulevat vasta sen jälkeen.

Ja allianssi on mittausten mukaan ollut tässä hankkeessa poikkeuksellisen hyvä.

Lupaavia tuloksia monella tasolla

Alustavat tulokset hankkeesta ovat muutenkin olleet harvinaisen lupaavia. Piirteet, joita aiemmin on pidetty synnynnäisinä ja pysyvinä persoonallisuuden rakenteina, näyttävät saadun datan perusteella vähenneen monella nuorella.

– Tämä on aiemmin ollut se kaikista vaikeimmin hoidettava, terapioihin heikoiten reagoiva ryhmä, joka helposti palaa vanhoille poluille. Puhumme nyt juuri heistä, joilla on rikollista tai väkivaltaista taustaa sekä haastavia luonteenpiirteitä, kuten tunnekylmyys ja empatiavaje.

Heistä, joiden kohdalla on usein heitetty pyyhe kehään ja päätetty, ettei hoidosta ole apua.

– Alustavien tulosten mukaan juuri nämä piirteet vähenevät CFT + VR:n avulla. Ja tilastollisesti merkittävästi, voidaan jo tässä vaiheessa sanoa.

Vastetta on saatu ihan eri tavalla kuin muilla terapiamuodoilla tähän asti. Se on todella lupaava uutinen sekä laajassa mittakaavassa että yksittäisten elämänpolkujen kannalta.

Pelkät seinät eivät paranna

Marko Mannisen katse on myös uusissa kuvioissa. Yksi niistä on CFT-mallin työntekijöille suunnattu versio, jota hän työstää yhdessä portugalilaisten kanssa. Tavoitteena on virtuaalisesti harjoitella vaikeita, usein fyysisiä asiakastilanteita, joita ei tahdosta huolimatta voida ihan kokonaan välttää esimerkiksi lastesuojelualalla.

– Kiinnipitotilanteita tulee. Ja ne ovat potentiaalisesti traumatisoivia molemmille osapuolille.

Tilanteita harjoitellaan nykyisinkin, mutta Mannisen mukaan niistä puuttuu usein se, mikä tositilanteessa on ratkaisevaa: tapahtumien nopeus, keholliset reaktiot ja tunnekuohut.

– Virtuaaliharjoittelussa molemmat osapuolet saavat asettua toisen housuihin. Eli miltä tuntuu olla täysin avuttomana neljän aikuisen keskellä tai miltä tuntuu olla aikuisena, kun tilanne nuoren kanssa räjähtää käsiin?

Tavoitteena on kehittää malli, joka olisi riittävän kevyt levitäkseen laajasti eikä edellyttäisi erityiskoulutusta.

– Nämä ovat lopulta aika yleisinhimillisiä asioita. Skaalautuvuus on yksi digitaalitekniikan suurista mahdollisuuksista.

Nyt kun CFT + VR on osoittanut, että kaikkein vaikeimmiksikin luokiteltuja nuoria voidaan auttaa, seuraava kysymys kuulunee, kuinka monella tavalla ja eri toimintaympäristössä samoja keinoja voidaankaan hyödyntää. Vankiloista ja nuorisokodeista on jo nyt saatu paljon positiivista käytännön palautetta.

– Seinät ympärillä eivät paranna ketään. Mutta ehkäpä pysyvä tie niiden ulkopuolelle voi joskus alkaa virtuaalisesti?