Sijaisvanhemmaksi ryhtyvän ei tarvitse olla mikään superihminen, joka tarjoaa lapselle erikoiselämää. Tavallinen arki on tärkein, tietävät sijaisvanhemmat Arttu ja Noora Hannila.

Kun Hoivatien pääkaupunkiseudun perhehoitopalvelujen johtava sosiaalityöntekijä Maija Tammi kuvailee Arttu ja Noora Hannilan vahvuuksia sijaisvanhempina, hän käyttää kahta sanaa: ennakkoluulottomuus ja perhekeskeisyys.

Tovin mietittyään hän lisää vielä yhden seikan.

– Teillä on jotenkin sydän auki kaikille ja kaikelle.

Hanniloiden vilkkaassa arjessa se tarkoittaa varsin tavallisia asioita: aamupaloja, hampaidenpesua, leikkejä, kavereita, sukulaisia, päiväkotia ja koulua. Tavallista perhe-elämää, johon on nyt otettu mukaan yksi lapsi lisää joukon jatkoksi.

Ja juuri sitä sijoitettu lapsi usein tarvitsee eniten. Ihan tavallista, turvallista arkea.

Kaikki alkoi lomitusviikonlopuista

Artun ja Nooran tie sijaisvanhemmiksi ei alkanut siitä, että he olisivat eräänä iltana istuneet keittiönpöydän ääressä keskustelemassa ja päättäneet ryhtyä sijaisperheeksi. Se alkoi tavallaan vähän vahingossa.

Artun sisko perheineen on toiminut sijaisperheenä jo miltei kymmenen vuoden ajan. Oulussa asuessaan Arttu ja Noora toimivat heidän sijaislastensa lomittajina. Lapset tulivat välillä viikonlopuksi Hanniloille, joskus he olivat mukana myös tavallisessa arjessa.

– Sijaisperheen elämä oli siis tullut tutuksi sitä läheltä seuratessa ja ihan käytännössäkin, Arttu kertoo.

Kun Hannilat myöhemmin muuttivat Oulusta Porvooseen, he ottivat Hoivatiehen yhteyttä jatkaakseen lomittamista. Eräällä kotikäynnillä sijaisperhetoiminnan parissa työskentelevä Hoivatien työntekijä huikkasi lähtiessään ilmoille uuden ajatuksen:

– No seuraavaksi lähdette sitten uusien perheiden ennakkovalmennukseen, ryhdytte sijaisperheeksi, eikö? Noora muistelee.

Kysymys oli ehkä nopeasti lonkalta heitetty, mutta miltei yhtä nopeasti oli vastauskin selvillä.

– Ei me oltu sitä ajateltu, mutta miksi ei? Arttu nauraa.

Valmennukseen ilmoittauduttiin ja prosessi lähti etenemään. Sijoituslapsi saapui perheeseen keväällä 2026.

Nuorena voi ja kannattaa

Arttu ja Noora ovat sijaisvanhemmiksi ryhtyessään olleet melko nuoria. Alle kolmekymppisiä.

– Se ei ole sijaisvanhemmuudessa ihan se tavallisin ikä, hymyilee Maija Tammi.

Hän tai Hannilat eivät näe nuoruutta hidasteena. Päinvastoin.

– Ai kannattaako sijaisvanhemmuus nuorempana? No kannattaa ehdottomasti! Ei ole kyllä kaduttanut hetkeäkään, Noora hymyilee Artun nyökkäillessä vieressä.

Sijaisvanhemmuudessa on aina tilanteita, jotka voivat tuntua vaikeilta tai hankalilta, olipa ikä mikä tahansa. Nuoruudesta voi olla myös hyötyä.

– Mitä nuorempia mekin ollaan, sitä paremmin me pystytään ja jaksetaan, Noora ja Arttu sanovat.

Myös omien lasten nuori ikä on asia, jota moni sijaisvanhemmuutta pohtiva saattaa ensin pitää esteenä.

– Useimmiten turhaan, miettii Maija.

Hanniloilla on kaksi omaa lasta, jotka ovat lähellä sijoitetun lapsen ikää, ja perheeseen on syntymässä vielä vauva.

– Näin tämä tuntuu luontevammalta kuin se, että omat lapsemme olisivat vaikka 14–15-vuotiaita ja sijoituslapsi vasta menossa kouluun. Nyt lapsilla on tosi paljon seuraa toisistaan, on yhteiset leikit ja kiinnostuksenkohteet ja kaikki toimii.

Arjessa yksi lapsi lisää ei muutenkaan ole tuntunut mullistavalta.

– Jos laittaa sen yhden aamupalan lisää tai pesee yhdet hampaat enempi illalla, niin ei se silleen isosti vaikuta mihinkään, Arttu hymyilee.

Sijaislapsen tuloon liittyi lähinnä yksi asia, jota he etukäteen vähän jännittivät. Miten omat lapset suhtautuisivat uuteen perheenjäseneen? Sitähän ei voinut etukäteen täysin tietää.

Nyt vanhemmat voivat huokaista helpotuksesta.

– Kaikki on lähtenyt tosi hyvin liikkeelle. Lapset tulevat hyvin toimeen keskenään ja välittävät toisistaan. Toki tämä koko prosessi on vielä kesken, kun sijoitus on niin tuore. Mutta kun kahden lapsen kanssa on jo ollut ne omat rutiinit ja arki, niin ei arkielossamme kyllä mitään totaalista muutosta ole tapahtunut.

Sijaisvanhempi ei jää yksin

Sijaisvanhemmuutta pohtivan mielessä pyörii usein monenlaisia kysymyksiä. Entä jos en osaakaan? Entä jos tulee tilanne, jota en pysty ratkaisemaan? Entä jos jään yksin?

Artun vastaus on selvä.

– Ei jää, ei ainakaan Hoivatiellä.

Hän lisää turhia kursailematta, että hän ei lähtisi sijaisvanhemmaksi ilman Hoivatietä, niin hyvin Hoivatie heidän kokemuksen mukaan tuntee perheensä ja on tukena. Yhteyttä pidetään aktiivisesti, asioista keskustellaan ja tarvittaessa apua saa nopeasti.

– Se on vaan semmoinen helppo ja sujuva yhteistyö. Asiat hoidetaan, Noora lisää.

Tukea ei tarvita vain silloin, kun jokin on pielessä.

– Vaikka ei varsinaisesti tarvitsisi mitään apua johonkin tiettyyn asiaan, niin jo se, että pystyy ylipäätään juttelemaan jonkun kanssa asioista ja kuulee tämän näkemyksen, helpottaa tosi paljon, Arttu kiittää.

Hoivatie tarjoaa sijaisvanhemmille rutkasti tukea ja ohjausta, kotikäyntejä ja yhteydenpitoa oman työntekijän kanssa. Työntekijät osallistuvat aina lapsen asioihin liittyviin palavereihin ja kokouksiin vanhempien kanssa. Saatavilla on myös työnohjausta, koulutusta ja mentorointia.

– Perhehoitajille järjestetään lisäksi vertaistukea, ja esimerkiksi isille on oma ryhmänsä, kertoo Maija Tammi.

Myös vapaista huolehditaan. Sijaisvanhemmille järjestetään mahdollisuuksia vapaa-aikaan ja sijaishoitoon, jotta omaa aikaa ja palautumista ei tarvitse unohtaa.

– Meille vapaat ovat olleet tärkeitä. Parhaimmillaan ne ovat tarkoittaneet viikonloppua ihan kahdestaan.

Noora nauraa, että he ovat välillä pilke silmäkulmassa miettineet, mahtavatko he kenties olla Hoivatien ainoa sijaisperhe eteläisellä alueella, kun heistä pidetään niin hyvin huolta.

– Heh, meillä saattaa olla muitakin, mutta on mahtavaa kuulla, että olemme onnistuneet tässä asiassa, Maija hymyilee.

Kaiken ei tarvitse olla täydellistä

Hanniloiden elämä tarjoaa vastauksen myös toiseen paljon pohdittuun kysymykseen siitä, millainen ihminen voi ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Heidän omaan arkeensa kuuluu biologisten lasten lisäksi sijaislapsi, yrittäjyyttä, paljon sukulaisia ja ystäviä, mutta läheltä löytyy myös toisenlaisia esimerkkejä.

– Kaksi yksin elävää tätiäni ovat juuri menossa sijaisvanhempien valmennukseen. Molemmilla on ollut pitkään haave sijaisvanhemmuudesta, ja on älyttömän hienoa, että he ovat lähteneet nyt mukaan, Noora iloitsee.

Maija lisää, että samaisella Hoivatien valmennuskurssilla on itse asiassa yli puolet yksin eläviä ihmisiä, eli se ei ole juttu eikä mikään.

Sijaisvanhemmiksi tarvitaan monenlaisia ihmisiä. Yhtä tietynlaisen perhemuodon vaatimusta ei ole. Myöskään sukupuoli tai parisuhdestatus eivät itsessään ratkaise sitä, voisiko ihmisestä tulla hyvä sijaisvanhempi. Olennaista on, että elämäntilanne on riittävän vakaa, lapselle on aikaa ja tilaa ja ympäriltä löytyy tarvittaessa myös tukea.

– Ei se vaadi mitään ylivoimaisia taitoja ja kykyjä. Tai täydellistä elämäntilannetta, jossa olisi vain luppoaikaa, energiaa ja resursseja. Sijaisvanhemmuudessa ei myöskään tarvitse uhrata omaa elämää lapsen vuoksi, eikä sijaislapsen saapuessa tarvitse järjestää kaikkea uusiksi, Maija sanoo.

Niin Hannilatkin ovat tehneet. He ovat jatkaneet elämäänsä mahdollisimman tavalliseen tapaan.

– Sukulaiset ja ystävät käyvät edelleen kylässä, lapset leikkivät ja päivät pyörivät tuttujen rutiinien ympärillä.

Tavallisen arjen tavaton arvo

Hoivatien arvoihin kuuluu tavallisten asioiden voima. Maija Tammen mukaan juuri se onkin sijaislapsen kannalta keskeisintä.

Lapsi tarvitsee ennen kaikkea turvallisuutta, toistuvuutta, ennustettavuutta, rutiineja ja aikuisen läsnäoloa.

– Sijaisperheen ei siis tarvitse rakentaa lapselle jotakin erikoista maailmaa tai muuttaa itseään ja arkeaan. Tärkeintä on antaa lapsen sujahtaa mukaan olemassa olevaan elämään, hän lisää.

Noora ja Arttu nyökkäävät. Heistä se tuntuu tavalliselta, koska he ovat itse kasvaneet suurissa perheissä ja tottuneet siihen, että ympärillä häärii paljon ihmisiä.

Ehkäpä juuri siksi he näkevät yhden asian erityisen kirkkaasti:

– Turvallisia ja luotettavia tyyppejä. Niitä ei voi lapsen elämässä olla koskaan liikaa.
 

Voisinko minä ryhtyä sijaisvanhemmaksi?

Hoivatien perhehoidossa lähtökohtana on jokaisen lapsen yksilöllinen tilanne, tarpeet ja lapsen edun toteutuminen. Sijaisvanhemmalta edellytetään vakaata elämäntilannetta ja terveydentilaa, aikaa ja tilaa lapselle sekä valmiutta sitoutua yhteistyöhön lapsen läheisten ja ammattilaisten kanssa. Myös yksin elävä voi toimia sijaisvanhempana. Hoivatie tarjoaa sijaisvanhemmille muun muassa koulutusta, vertaistukea, mentorointia ja oman työntekijän tukea. Lue lisää