Kun sijaishuollon erityisyksikkö Toivoa alettiin suunnitella, Maria Nevalainen tiimeineen päätti, että tätä tilaisuutta ei tuhlattaisi. Tavoitteeksi otettiin niin vaikuttava sijaishuolto, että se auttaisi lasta pärjäämään yhteiskunnassa myös myöhemmin elämässä. Kuinka se tapahtuisi?
Sijoitettavat lapset ansaitsevat parempaa.
Tämä ajatus ei jättänyt Maria Nevalaista rauhaan, kun hän joitakin vuosia sitten perehtyi tutkimuksiin lasten sijaishuollon vaikuttavuudesta. Tutkimustulokset nimittäin kertoivat, että sijaishuollon hoitovaste on verrattain heikko – erityisesti nuorten yhteiskunnassa pärjäämisen ja yleisen hyvinvoinnin suhteen.
Kun sitten alettiin suunnitella sijaishuollon erityisyksikkö Toivoa, palveluvastaava Maria tiimeineen päätti, että mitään ei jätettäisi sattuman varaan. Nyt otettaisiin kaikki keinot käyttöön.
– Ajattelin, ettei olisi edes kovin eettistä, jos meillä ei olisi mitään uutta ja vaikuttavaa tarjottavaa, hän muistelee.
Sitten alkoi pohdinta. Mikä tekee sijaishuollosta vaikuttavampaa? Mitä kaikkea uudessa yksikössä tulisi tehdä toisin?
Vastauksia ei jääty etsimään vain omalla porukalla. Lisätueksi kutsuttiin apujoukkoja eri alojen ammattilaisista, joita yhdisti valtavan laaja tietämys lapsista ja nuorista.
– Muun muassa hyvinvointialueiden sosiaalityö oli edustettuna. Heille, jos kelle, sijaishuollon arki ja haasteet ovat tutut. Lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuusta tuli kehittämispäällikkö Onni Westlund. Myös psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja kirjailija ja Ben Furman osallistui suunnitteluun.
Asiantuntijoiden aivoriihi tuottikin toivottua tulosta.
– Tiivistetysti voisi sanoa, että vaikuttavan sijaishuollon tärkein osatekijä on aktiivinen yhteistyö paitsi sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten, myös heidän läheistensä ja verkostojensa kanssa. Sitähän on tehty aiemminkin, mutta tätä yhteistyötä tulisi tehostaa ja huomioida se oikeastaan ihan kaikessa.
Näin on Toivossa jo tapahtunutkin. Ja muutama muu asia.
Keskeisin työväline Toivon arjessa on dialektinen käyttäytymisterapia – tutuille ihan vaan DKT. Siis mikä?
– Dialektinen käyttäytymisterapia on 1970-luvun lopulla kehitetty kognitiivisen käyttäytymisterapian muoto, jonka tavoitteena on auttaa ihmistä pääsemään irti haitallisista käyttäytymismalleista, kuten itsetuhoisuudesta, päihteidenkäytöstä ja syömishäiriöistä, Maria avaa.
DKT:n filosofia on hyvin armollinen: ihmiset tekevät usein parhaansa pärjätäkseen, mutta heidän taitonsa ovat puutteelliset. Tai he eivät oikein osaa käyttää niitä taitoja, joita heillä ehkä jo on.
– Juuri tämä on minusta niin hienoa koko DKT:ssa. Se on hyvin voimavarakeskeinen. Sen mukaan ongelmien taustalla ovat taitopuutokset, kyllä, mutta samalla me kaikki pystymme oppimaan taitoja ja käyttäytymistä, joka edesauttavat toimijuutta ja pystyvyyttä.
Yksi dialektisen käyttäytymisterapian ydinajatuksista on radikaali hyväksyntä. Sen sanoma on yhtä aikaa sekä hyväksyvä ja empaattinen että muutokseen rohkaiseva. Eli asiakasta autetaan hyväksymään itsensä ja nykytilanteensa, mutta samalla häntä kannustetaan muuttamaan toimintaansa kohti parempaa.
– Meillä Toivossakin harjoitellaan sellaisia taitoja, joiden uskomme auttavan lapsia oikeastaan milloin vaan elämäntiellä: tunteiden tunnistamista ja säätelyä, tietoisuus- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä sietää pettymyksiä, Maria kertoo.
Tutkimustietojen mukaan yhteiskunnassa pärjäämistä edesauttavat esimerkiksi tasapainoinen psyykkinen hyvinvointi, sosiaalisen osallisuuden ja ystävyyssuhteiden kokeminen, luotettava lähipiiri sekä jokin motivoiva harrastus. Tärkeitä ovat myös toisen asteen tutkinnon suorittaminen, rikokseton ja väkivallaton elämäntapa sekä vapaus päihderiippuvuuksista. Kaikkiin näihin tavoitteisiin saa Toivossa yksilökohtaista tukea.
Parhaiten vanhoista tavoista ja toimintamalleista luopuminen käy opettelemalla uusia, parempia taitoja entisten tilalle. Ja siinä taas auttaa paitsi harjoittelu, myös positiivinen vahvistaminen. Niin Toivossakin.
– Seuraamuksille on ehkä oma paikkansa, mutta paljon enemmän positiiviseen muutokseen vaikuttaa tutkitusti se, että huomioidaan onnistumisia ja kiinnitetään nuoren huomio niihin. Me Toivon työntekijät olemme aina ihan kärppänä tarkkailemassa ja vahvistamassa toimivaa käyttäytymistä joko kehuilla ja toisinaan jollakin pienellä palkinnollakin, Maria hymyilee.
Kun kyseessä ovat voimakkaat tunteensäätelyhäiriöt, työryhmän missiona on saada lapsille positiivisia säätelykokemuksia.
– Eli iskeä tuoreeltaan kiinni juuri niihin haastaviin tilanteisiin, joissa he tarvitsevat muita käytännön vaihtoehtoja kuin vaikkapa huutaminen tai jonkin asian rikkominen. Ajattelen, että meidän täytyy auttaa heitä näissä asioissa, siksihän meidät on hommaan koulutettu.
Tosiaan, DKT-koulutuksen on saanut koko Toivon työryhmä. Ei vain muutama työntekijä vaan ihan koko porukka. Tämä mahdollistaa sen, että dialektisen viitekehyksen opit ovat läsnä koko ajan ympäri vuorokauden, täysin luontevana osana kaikkea toimintaa.
– Olemme onnekkaassa asemassa, että saamme viettää lasten ja nuorten kanssa niin paljon aikaa. Tunnesäätelyn haasteethan tulevat milloin tulevat, joten on todella vaikuttavaa, että voimme tarttua tilanteisiin heti ja soveltaa niissä DKT:n työvälineitä. Toki nuorilla on säännöllisesti myös kahdenkeskisiä DKT-kohtaamisia henkilökuntamme kanssa.
Toivon henkilökunnasta löytyykin monipuolista osaamista.
– Meillä on täällä esimerkiksi sosionomeja, yhteisöpedagogi, konsultoiva päihdelääkäri sekä lähihoitajan ja terveydenhoitajan tutkinnon omaavia työkavereita. Porukassamme on myös ohjaaja, joka on pitkään toiminut opettajana koulumaailmassa, eli hän on upea pedagoginen tuki opiskelussa. Sitten meillä ohjaaja, jolla on nepsyvalmentajan tausta. Vaikka emme ole erikoistuneet neuropsykiatriseen kuntoutukseen, nepsyhaasteita on kuitenkin monella lapsella.
Marialla itselläänkin on sosiaalityöntekijän tutkinnon lisäksi pari- ja perhepsykoterapeutin koulutus.
Työryhmään kuuluu myös psykologi-perhepsykoterapeutti, Anu Leinonen, joka työskentelee Toivossa vähintään kahtena päivänä viikossa. Ei siis tarvitsee jonottaa mihinkään, saati varata aikaa viikkokausien päähän.
– Sitä pidän todellisena Toivo-erityisyytenä. Anu tapaa tietenkin pääasiallisesti nuoria, mutta hän on myös eräänlainen työntekijän lähituki. Hän pitää meille sekä DKT-ohjausta että työnohjausta, ja voimme jutella hänen kanssaan luottamuksellisesti kahden kesken. Se auttaa pitämään työvireen hyvänä.
Maria, Anu ja Toivon työntekijöitä
Kuten jo jutun alussa todettiin, yhteistyö lasten läheisten kanssa on erityisen tärkeää sijaishuollon vaikuttavuudelle. Toivossa siihen panostetaan Anun ja Marian kehittämällä vanhemmuustyöskentelymallilla.
– Se perustuu perheterapeuttiseen ja perhepsykoterapeuttiseen työotteeseen. Meillä ovat käytössä viikkosoitot vanhemmille ja muut perhetyöskentelyn tutut keinot, mutta lisäksi olemme syventäneet ja tehostaneet kaikkea läheistyötä entistä tiiviimmäksi, Maria kertoo.
Usein lapsi ilmentää käyttäytymisellään sitä, millaiset hänen kotiolosuhteensa ovat olleet. Jos ja kun hän palaa kotiin sijaishuollon jälkeen, eikä kotona ole muuttunut mikään, ei lähtökohta kohti parempaa tulevaa aina ole lupaava.
– Mielestäni emme voi enää vuonna 2025 hoitaa sijaishuollossa pelkästään lapsia kokonaiskuviota näkemättä. Perhesuhteista löytyy yleensä aina käsiteltävää. Siksi pyrimme kehittämään kodin kiintymys- ja vuorovaikutussuhteita perheterapeuttisin menetelmin. Se edellyttää meiltä säännöllistä muutostyötä sekä nuoren läheisverkoston aktiivista tapaamista.
Läheisillä onkin mahdollisuus yksilölliseen perheterapeuttiseen työskentelyyn Toivossa kerran viikossa. Tapaamispaikastakin voidaan joustaa, pääasia että kohtaamiset toteutuvat.
– Niin iso osa koko toiminnastamme perustuu vanhemmuustyöskentelyyn. Se ei tosiaankaan ole meille vain kauniita sanoja, Maria painottaa.
Myös dialektinen käyttäytymisterapia on Marian mukaan luonteva osa vanhemmuustyöskentelyä.
– Siinä on hirmuisen paljon sellaista, jota voimme käyttää vanhempien kanssa työskennellessä. Esimerkiksi kuinka vanhempi voi säädellä tunteitaan, kun lapsi ei toimikaan toivotusti. Tai kuinka tärkeää on rauhoittaa vanhempana itsensä ennen kuin lapsen asioita käsitellään. Yksi DKT:n keskeinen tekijähän on se, että pyritään vaikuttamaan myös ympäristöön ja ympäröiviin ihmisiin, ja tässä se toteutuu tosi hienosti.
Vanhemmuussuhteiden ylläpito näkyy myös Toivon arjessa. Läheiset tulevat usein käymään ja heidän kanssaan tehdään asioita yhdessä. Työryhmä on saanut tästä paljon hyvää palautetta lasten läheisiltä.
– Helposti unohtuu, että lapsen sijoitus on yleensä todella iso kriisi vanhemmille. Mutta ensijärkytyksen jälkeen se voi olla myös voimavara, tilaisuus kasvuun ja uudelleen orientoitumiseen. Juuri siihen ajatteluun kannustamme!
Toivo perustettiin alun perin osana Helsingin Ensikodin toimintaa. Syyskuun alussa 2025 yksikkö siirtyi osaksi Hoivatien lastensuojelupalveluja. Hoivatiellä halutaan vaalia ja vahvistaa kaikkea sitä hyvää, mitä Toivossa on kehitetty. Lisäksi Toivo saa Hoivatieltä vahvaa kokemusta lastensuojeluyksiköiden toiminnasta ja siitä, kuinka vielä pönkitetään vankkaa perustaa ja vahvistetaan ohjaajien tekemää työtä. Miten olet kokenut muutoksen, Maria?
– Meidät on otettu tosi lämpimästi vastaan Hoivatielle! Eivätkä ne ole olleet vain sanoja vaan ihan konkreettisia tekojakin. Meillä on kova arvostus kaikkea sitä kohtaan, mitä Hoivatie on tehnyt sijaishuollon parissa. Koenkin, että olemme tulleet osaksi suurempaa sijaishuollon perhettä, jolla on yhteiskunnallisena toimijana sama arvopohja kuin meilläkin. Hoivatien inhimillisiin arvoihin oli helppo sitoutua – oikeastaan ne tuntuivat omilta ihan heti.
Ja arki rullaa kuten aiemminkin. Toivossa asuu 10–17-vuotiaita lapsia ja nuoria, joilla voi olla esimerkiksi käyttäymisen säätelyn pulmia, tunne-elämän ongelmia, haasteita koulunkäynnissä. Olipa yksikön omistaja ja Toivon virallinen titteli mikä tahansa, asukkaille Toivo on koti.
– Toivo on ihan tavallinen talo ihan tavallisella Oulunkylän asuinalueella. Mistään ei ulkopuolelta erota, ettei kyseessä ole jonkin perheen asumus, Toivo sulautuu joukkoon. Yhteiset sisätilat ovat nekin hyvin kodinomaiset, ja asukkaat saavat myös sisustaa omat huoneensa itsensä näköiseksi. Se on tosi tärkeää.
Huhut kertovat, että teiltä löytyy sieltä yhtä sun toista muutakin mukavaa.
– Saattaapa hyvinkin olla! Tämähän on siis hyvin perinteinen 70-lukulainen omakotitalo isoine ikkunoineen ja atriumpihoineen. Esimerkiksi tilava olohuoneemme on kerrassaan hurmaava. Siellä vietämme paljon aikaa yhdessä, pelailemme, hengailemmme, milloin mitäkin. Alakerrassa taas on iso takkahuone ja sauna, joka lämpiää jopa kolmena päivänä viikossa.
Säännöllinen saunominen on ollut nuorille yllättävänkin tärkeä juttu.
– He ovat kertoneet, että se rauhoittaa ja luo heille hyvää oloa. Se on ollut ihanaa kuulla.
Suojaisa atriumpiha puolestaan toimii vuodenaikojen salliessa sisätilojen jatkona.
– Grilli on ahkerassa käytössä. Viime kesänä kokeiltiin myös kasvulaatikoita, joista nuoret kipaisivat hakemaan tomaatteja ja yrttejä sisällä kokkaillessamme. Luulenpa, että ensi kesällä laajennamme tätä salaista puutarhaamme! Tämäkin kaikki lisää Toivon kodinomaisuutta, Maria pohtii.
Keskiviikkoisin Toivossa on nuorten yhteisöllinen kokousilta. Yleensä silloin syödään jotakin nuorten toiveruokaa, käsitellään yhteisiä asioita ja suunnitellaan, mitä toiminnallista voitaisiin porukalla tehdä. Välillä käydään vaikkapa trampoliinipuistossa tai paintballia pelaamassa.
Tarjolla on siis sekä osallisuutta että yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys ilmenee luontevasti myös lasten välisissä ihmissuhteissa.
– Lapsemme ovat 10–17-vuotiaita, eli ikäskaala on melko laaja. Sekin on rikkaus! Meillä asui taannoin ikähaitarin nuoremman pään edustaja, ja oli mahtavaa seurata, miten kivalla tavalla vanhemmat lapset huomioivat hänet. He pitivät pienemmästä huolta ja katsoivat perään, ettei hän jäänyt ulkopuoliseksi. Heidän välilleen syntyi tosi ihania vuorovaikutushetkiä, Maria iloitsee.
Kodinomaisuus toistuu Marian puheissa usein. Se ei suinkaan liity ainoastaan viihtyisään sisustukseen.
– Kodinomaisuudella on tosi tärkeä rooli turvallisuuden tunteen syntymisessä. Arjen rutiineilla ja säännöillä on suuri merkitys myös. Toistuvuus lisää pysyvyyden tunnetta.
Tämä kaikki on osa Toivon vakauttavan työotteen toimintatapaa. Siksi talon arkielo perustuu jämäkkään päivästruktuuriin ja selkeisiin aikatauluihin.
– Aamuisin keitellään puuroa ja paistetaan munakkaita. Pidetään huoli siitä, että päivän alku on jokaiselle mukava – pysähdytään hetkeen ja ollaan aidosti läsnä lasten parissa. Kahden aikaan on välipala koulusta palanneille, iltapäivällä autamme läksyissä ja viideltä aterioimme yhdessä ja vaihdamme kuulumisia koko porukalla. Sen jälkeen on nuorten omien harrastusten aika. Näin päivät pyörivät tutun turvallista rataa.
Osa vakauttavaa työotetta on sekin, että myös työntekijöillä on konsteja omien tunteidensa hallintaan.
– Varsinkin tilanteesta toiseen siirtyessä meidän on hyvä ensin rauhoittaa itsemme. Jos tulemme vaikkapa kiireisestä palaverista stressaantuneen oloisena Toivon olohuoneeseen, nuoret kyllä takuulla aistivat sen.
Nuorten kanssa on keskusteltu, kuinka haastavia siirtymätilanteet voivat olla myös aikuisille.
– Ja olisihan se älytöntä, että opetettaisimme heille tietoisuustaitoja ja tunteidenkäsittelyä, vaikka emme olisi itse omaksuneet niitä.
Maria on kiitollinen siitä, että psykologi-psykoterapeutti Anu räätälöi koko työryhmälle erilaisia vakauttavia treenejä, kuten rauhoittavan hengitystekniikan opettelua.
– Tavoitteena on sietoikkunassa oleva tunnetila. Että emme olisi passiivisia emmekä vastaavasti yliaktiivisia, vaan sopivassa vireystilassa. Meillä on täysin ookoo myös se, jos työntekijä käy siirtymätilanteessa vaikka kävelemässä korttelin ympäri. Se ei vie paljon aikaa, mutta tunnetila tasoittuu ja voi virkeänä jatkaa työpäivää.
Ei muuten yhtään hassumpi vinkki tämä.
Sananparsi on kuluneinta sorttia, mutta silläkin uhalla: kuulostaa siltä, että Toivossa on hyvä elää. Eikä asiassa luoteta vain kuulopuheisiin. Yksikön laatua ja tuloksellisuutta seurataan systemaattisesti FIT (Feedback Informed Treatment) -hoitomallilla. FIT-mittarin kysymyksiin vastaamalla Toivon nuoret arvioivat säännöllisesti hyvinvointiaan ja kokemustaan autetuksi tulemisesta. Tulokset käydään yhdessä läpi kerran viikossa.
– FIT on herättänyt nuoret pohtimaan myös sitä, mikä kaikki omaan hyvinvointiin voi vaikuttaa. Aiheesta on syntynyt monia upeita keskusteluja, Maria kiittelee.
Myös asukkaiden ja työntekijöiden välisen yhteistyön toimivuutta seurataan FITin avulla.
– Välillä me sosiaalialan ihmiset teemme tulkintoja, että menipä jokin tilanne kivasti, emmekä edes huomaa, että asiakkaan kokemus onkin ollut ihan erilainen. Siksi on äärettömän tärkeää tulla tietoiseksi siitä, mikä nuorta todellisuudessa hyödyttää. Mitkä asiat hän on itse kokenut kuluneen viikon aikana toimiviksi? Vasta sitten voimme kehittää toimintaamme tiedon eikä mututiedon pohjalta.
Mitkä mielestäsi ovat ne tärkeimmät ominaispiirteet, jotka tekevät Toivosta Toivon?
– Ainakin se, ettei meillä tehdä mitään puoliteholla. Olemme kaikki täysillä sitoutuneet siihen, että lapset voivat hyvin – niin täällä asuessaan kuin myöhemminkin.
Lapsilta tulleiden kiitosten kärjessä on myös työntekijöiden läsnäolo.
– Se ilahduttaa! Ydintehtävämme on nimenomaan olla paljon heidän parissaan ja helposti saatavilla, ei piilossa toimistossa. Viipyilemmekin ihan tarkoituksella olohuoneessa tai puuhastelemme jotain keittiössä, olemme mukana menossa ja aina lähellä.
Erityisesti Marian ja muun työryhmän sydämiin on jäänyt palaute vanhemmalta, jonka lapsella oli ollut kurjia kokemuksia kaikissa aiemmissa sijoituspaikoissaan.
– Vanhempi kertoi, ettei hänen lapsensa ole missään paikassa tullut kohdatuksi omine tarpeineen niin kuin Toivossa: "Täällä hänet ensimmäisen kerran nähtiin ja hyväksyttiin juuri sellaisena kuin hän on."
Se kertonee kaiken oleellisimman.
____________
Lue lisää Toivosta täältä.
Täytä lomake, otamme sinuun pian yhteyttä.