Kempele
Uskomme, että hyvä syntyy arjessa, tavallisissa asioissa ja pienissä edistysaskelissa.
Lastensuojelun ohjaaja, tule meille työkaveriksi luomaan lapsille hyvää arkea!
Haemme ohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 17.1.2026-26.11.2026 sijaishuollon perusyksikköön Aurora Kempeleeseen. Yksikössämme on kaksi osastoa, joissa molemmissa on 7 asiakaspaikkaa 13-17-vuotiaille lapsille. Meillä lapset harjoittelevat arjen taitoja, käyvät koulua, harrastavat ja elävät nuoren ihmisen tavallista elämää. Lasten osallisuuden vahvistaminen on yksi tärkeimmistä toimintamme tavoitteista. Työskentelemme kolmessa vuorossa.
Ohjaajana tehtävänäsi on lastensuojelulain mukaisen kasvatuksen, huolenpidon ja kuntouttamisen toteuttaminen. Pääasiallisiin työtehtäviisi kuuluu lasten hyvän ja turvallisen arjen toteuttaminen. Toimit lapsen omaohjaajana ja teet yhteistyötä lapsen perheen, läheisten ja tiimin kanssa. Tavallinen arki on kasvatuksen tärkein elementti.
Toivomme sinulta:- vahvoja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja- lämmintä, kunnioittavaa ja kehittävää työotetta- ajokorttia ja hygieniapassia- kiinnostusta vaikeassa elämäntilanteessa olevien nuortemme sekä heidän läheisten parissa työskentelyyn
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on sosiaali- ja/tai terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai loppuvaiheessa olevat opinnot, sekä kokemus työskentelystä lastensuojelun sijaishuollossa vähintään 1 vuoden ajan.
Tutustu työskentelyymme www.hoivatie.fi ja arkeemme Instagramissa! Löydät Hoivatien hashtageilla #hoivatie #lähelläihmistä.
Kiinnostuitko tai heräsikö sinulla kysyttävää?- Tehtävä on määräaikainen ajalle 17.1.2026-27.11.2026. Tehtävässä noudatetaan jaksotyöaikaa. - Palkkaus määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti.- Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, viimeistään 17.11.2025.
Soita tai laita viestiä, niin jutellaan tarkemmin!Lisätietoja tehtävästä antaa palveluvastaava Päivi Kurtti, p. 050 3125 840, paivi.kurtti@hoivatie.fi
Edellytämme työntekijöiltämme tartuntatautilain 48§ mukaista rokotesuojaa ja hyväksyttyä lääkärintodistusta terveydentilasta. Tarkastamme valituilta sote-ammattikortin ja julkiTerhikki/julkiSuosikki-rekisterin kautta heidän pätevyytensä sekä rikosrekisterilain mukaisen rikosrekisteriotteen.
Miksi Hoivatie? Hoivatie on yhteiskunnallinen yritys ja yksi Suomen suurimmista kotimaisesti omistetuista sosiaalialan yrityksistä. Tapamme toimia pohjautuu Hoivatien arvoihin, perustehtävään, strategiaan, ja teemme joka päivä työmme vastuullisesti sen mukaisesti. Hyvinvoiva, motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilöstö on menestystekijämme. Rakennamme erinomaista työntekijäkokemusta positiivisella johtamisella, dialogisuudella ja osaamisen kehittämisellä. Ymmärrämme asiakkaidemme odotukset ja tarpeet, ja tehtävämme on turvata hyvän elämän edellytykset jokaiselle.
Palaa avoimiin työpaikkoihin