Siirry sisältöön

Elämän pohdintaa

Syyskuussa juhlimme Hoivatien vammaispalveluiden järjestämiä elojuhlia Koivu ja Tähti- kulttuurikeskuksessa. Salissa oli kaikennäköistä ohjelmaa sekä makeat kahvittelut päälle. Tapasimme läheisiä ja vaihdoimme kuulumisia. Ohjelmassa oli taidekooste Kulttuuriosuuskunta ILME:en pitämänä, jossa tutustuttiin videon, kuvien ja asukkaiden esittelyiden myötä siihen minkälaista taidetta Rantakodilla on tehty. Musiikkia saimme kahden eri bändin myötä, kun VillaVakan musiikkiryhmä veti esityksen sekä Piraattirakkaus yhtye soitti keikan.

Juhlimme tässä kuussa myös yhteissyntymäpäivät, kun kaksi asukasta halusi juhlia syntymäpäivänsä samaan aikaan samana päivänä. Herkuttelimme mansikkakakulla ja donitseilla kahvin merkeissä. Kahvittelemassa olemme käyneet myös juuri avatussa kahvilassa Mummolassa Muhoksella. Tunnelma oli erittäin kodikas ja lämmin.

Olemme täyttäneet Minä toivon- lehtistä asukkaiden kanssa. Omaan lehtiseen jokainen saa kertoa asioita, jotka ovat heille tärkeitä, mistä tulevat hyvälle mielelle, mistä asioista eivät pidä ja mitä ohjaajien on hyvä heidän toiveistaan ja haaveistaan tietää. Näitä ylös kirjaamalla saamme arjesta asukkaiden näköistä ja kunnioitamme jokaisen yksilöllisyyttä.

Rantakodin työporukka piti tehokkaan tiimipäivän jälkeen yhteisen työhyvinvointi illan. Kävimme reippailemassa kuntosalilla, jossa meille oli räätälöity valmentajan pitämä kuntopiirin tyyppinen lajiharjoittelu. Kiersimme laitteelta laitteelle ja hiki virtasi. Harjoittelun jälkeen tilit tasattiin käymällä syömässä pizzeriassa.