Siirry sisältöön
Kun näemme riehuvan leijonan, jääkö pieni ujo jänis huomaamatta?
12.04.2024 | 14:23

Mikä minulle on työssä tärkeää?

Vastaus on: Kuulluksi tuleminen, merkitysten muuttuminen ja toivon syntyminen nuoren elämässä. Kaikesta tästä on kyse, kun puhumme työstä Hoivatiellä. Tässä työssä monet keinot ovat käytössä. Yksi niistä on taide.

Pohjolakodilla on pyörinyt Taidekaruselli parisen vuotta yhteistyössä oululaisen kulttuuriosuuskunta Ilmeen kanssa, ja sen toimintaa aiomme jatkaa. Taide ja karuselli eivät ehkä ensi kuulemalta sovi samaan lauseeseen koulukodin kanssa. Koulukodithan ovat  paikkoja, joista ilo ja luovuus on kaukana.

Karusellin idea on ollut yksinkertainen. Halusimme antaa nuorille mahdollisuuden kokeilla erilaisia taiteen tekemisen muotoja yhdessä ammattitaiteilijoiden kanssa. Tavoitteena on tarjota paitsi mukavaa tekemistä myös vaihtoehtoja itsensä ilmaisemiseen muilla tavoilla kuin puheella.

Ensimmäisessä sanataiteen pajassa vetäjä antoi osallistujille yhdeksi tehtäväksi miettiä, minkälainen sisäinen taiteilija asuu sisälläsi. Kuvauksen sai jokainen kirjoittaa nimettömänä kortille, joka annettiin vetäjälle suljetussa kirjekuoressa.

Minkälaisia olivat koulukodissa asuvien nuorten sisäiset taiteilijat ja mitä ne tahtoivat tehdä?

Olen pieni ujo jänis, mutta näytän vahvalta leijonalta. – Se haluaa näytellä ja laulaa, olla vapaa.

Sisäinen tyyppini on normaali sydän. Siellä se pumppaa ja ohjailee minua. – Tyyppi pitää minut hengissä ja tahtoo rakastaa ja olla rakastettu sekä kirjoittaa.

Se on kuollu. – En tiedä, kun se on kuollut vuosia sitten.

Nuorten kuvaukset sisäisistä kokemuksistaan menivät suoraan ihon alle. Miten hienosti, ja järkyttävälläkin tavalla, he ovat kuvanneet kokemustaan omasta itsestään.

Ja miten he haastoivat stereotyyppiset käsitykset nuorista koulukodissa. Kun näemme riehuvan leijonan, jääkö pieni ujo jänis huomaamatta?

Karusellissa syntyi kuvia, julistavia t-paitoja, graffiteja ja erilaisia tekstejä. Yhdestä niistä syntyi biisi, nimeltään ”Vielä joku päivä”. Nuoren luvalla lainaan biisin lyriikasta muutaman alkusäkeen.

Repaleinen lapsuus
nyt arvet kantaa saa
ja kovaa hintaa
lapsi maksaa teoistaan.
Hän oireili pitkään ilman auttajaa
keksi keinot selvitäkseen
saa niistä kantaa vastuutaan

Mutta elämä kantaa
vaik et jaksaiskaan
se ylös nostaa
sä et saa luovuttaa.

Vielä joku päivä
sun siipes sua kantaa
Ne nostaa sut korkealle ilmaan
ja vielä joku päivä
voit anteeks niille antaa
jotka rikkoi sut
ja teki susta hauraan
rikkoi sut
mut älä kanna niille kaunaa.

Sua elämä kantaa
luot omaa unelmaa
eikä pahaa karmaa
ole olemassakaan

Laulu kertoo vahvasta toivosta. Se ei väistä haurautta, vaan katsoo sitä silmiin. Laulu haastaa ennakkoluulot pahasta karmasta, ja lentää ylös korkealle ilmaan.

Minulle tuo laulu on ollut vakuutus taidekarusellin välttämättömyydestä nimenomaan koulukodissa. Juuri siellä on tärkeää luoda paikkoja ja kohtaamisia, jossa voi olla turvallisesti tulitikuista tehty hauras olento tai se leijonakin. Taidelähtöistä toimintaa pitkään tutkinut Päivi Känkänen on kutsunut näitä kontrollista vapaiksi tiloiksi, jotka mahdollistavat kokemusten ja tunteiden käsittelyn taiteen suojassa.

Taiteen suojan sisällä tunteita voi ilmaista ja tutkia, voi syntyä kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Tapahtumien merkitykset voivat muuttua ja niistä voi tulla kasvun energiaa.

Olen toki tietoinen, että erilaisia kulttuuri- ja taidehankkeita on toteutettu ja toteutetaan monissa eri palveluissa yhteistyössä taiteilijoiden kanssa. Niiden raportit ja oman taidekarusellimme kokemukset ovat saaneet minut kovasti pohtimaan sitä, miksi ne kuitenkin ovat aina hankkeita ja projekteja. Eikö tällaisen toiminnan pitäisi olla elimellinen osa sosiaalipalveluja? Eikö olisi hienoa, jos valvovan viranomaisen vaatimuksissa todettaisiin, että sijaishuollon yksikössä tulee työskennellä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kulttuuri- ja taidealan henkilöstöä?

Ehkä vielä joku päivä näin on. Eihän kukaan kiellä unelmoimasta.

Mikko Oranen

Kirjoittaja työskentelee Hoivatiellä kehitysjohtajana.

---
Osallistujat ovat antaneet luvan tekstien ja taideteosten julkiseen esittämiseen. Ne ovat olleet esille Pohjolakodilla järjestetyssä taidenäyttelyssä kesällä 2021.