Siirry sisältöön
”Heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asialla”
24.10.2023 | 11:20

Hoivatiellä palveluesimiehenä Tampereella työskentelevä Nina Hämäläinen on opiskellut Diakissa sekä Monialaisen ja yhteensovittavan johtamisen YAMK-tutkinnon että mielenterveyden ja päihdetyön erikoistumistutkinnon.
Hämäläinen on alun perin koulutukseltaan yhteisöpedagogi, mutta halusi syventää esimiesosaamistaan sosiaalipuolen palveluissa. Hän päätyi opiskelemaan Diakiin ensin mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutuksen ja sitten sosiaalialan YAMK-tutkinnon. Opinnot sujuivat ketterästi Hoivatien palveluesimiehen työn ohessa.

Hämäläistä Diakiin vetivät paitsi hyvät kokemukset erikoistumiskoulutuksesta myös jaettu arvomaailma – niin oppilaitoksen kuin työnantajankin.

– Ajattelen, että teemme kaikin keinoin töitä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi ja heidän hyvinvointinsa edistämiseksi. Tämä ajatus ja arvomaailma kohtaavat hyvin Diakin kanssa.

Niin Hoivatiellä kuin Diakissakin sosiaali- ja terveysalan työtä ja koulutuksia ohjaavat vahvat arvot.

– Hoivatiellä arvot on pohdittu yhdessä työntekijöiden kanssa. Olemme aidosti heikoimmassa asemassa olevan ihmisen asialla ja se näkyy kaikessa – se on sisäistetty toimintaamme. Diakissa lehtoreista huokui vahva asiantuntemus: käytännön kokemus heikoimmassa asemassa olevien kanssa yhdistyi esimerkiksi aiheen tutkimukseen ja kehittämiseen.
 

Asiantuntemusta kehittämässä

Erikoistumiskoulutus mielenterveys- ja päihdetyöhön jätti Hämäläiselle positiivisen kuvan Diakista.

– Se oli ihan huikea se koulutus. Jo sen jälkeen rupesin katsomaan muitakin Diakin koulutusvaihtoehtoja, Hämäläinen muistelee.

Diakin koulutukset ovat tarjonneet asiantuntemuksen kehittämistä myös omaa työtä ajatellen.

– Erikoistumiskoulutuksen luennoitsijat olivat kuin ilotulitusta, todella antoisaa. YAMK-opinnoista erityisesti mieleen jäi oppina myös yhteiskehittäminen, joka oli uusi, puhutteleva ajatus hyödynnettäväksi myös omassa työssä, Hämäläinen pohtii.

Erikoistumiskoulutuksen lähiopetukseen Hämäläinen kulki yhdessä useamman kollegan kanssa usein yhdessä Tampereelta, mikä mahdollisti ajatustenvaihdon koulutuksen annista. Koronan jälkimainingeissa etänä suoritetussa YAMK-tutkinnossa verkostoituminen jäi vähäisemmäksi, mitä Hämäläinen harmittelee.

Asiakkaan toimintakyky vahvistuu kohtaamalla

Hoivatiellä Hämäläisellä tulee täyteen jo seitsemän vuotta. Esihenkilönä hänen vastuualueelleen kuuluu Tampereen avopalveluiden yksiköitä sekä tukiasumisen yksikkö Pirkanmaan seudulla. Työhön kuuluu lähiesihenkilötyötä, henkilöstöjohtamista ja työntekijöiden ohjaamista asiakastyössä. Sen vastapainona työ sisältää myös hallinnollisia ja taloustöitä sekä hieman myös kiinteistönhoitoa.

Omasta halustaan hän tekee myös hieman asiakastyötä itse.

– Siitä en ole kovin herkästi irrottautumassa, sillä se on syy, minkä takia tälle alalle on aikanaan lähtenyt ja kouluttautunut myös työn ohessa. Se on se työn suola, Hämäläinen miettii.

Hämäläisen mukaan kosketuspinta asiakastyöhön myös esihenkilönä pysyy, kun tekee sitä vähän myös itse – niin sanotusti ”kädet savessa”.

– Tekemällä itsekin asiakastyötä minun on helpompi ymmärtää työntekijöitä ja mitä asiakaskentässä tapahtuu. Siksi en myöskään halua menettää sitä tunnetta, tatsia asiakastyöstä.

YAMK-opinnoista hyödyksi on ollut erityisesti yhteiskehittämisen opit.

– Palveluiden kehittäminen on olennainen osa työtäni, johon koulutus antoi lisää työvälineitä. Samalla oma näkemys laajentui, Hämäläinen pohtii.

Hämäläisen työssä asiakkaat ovat useimmiten mielenterveys- tai päihdekuntoutujia tai esimerkiksi nuoria jälkihuollon asiakkaita. Parasta omassa työssä ovat ihmiset.

– Olen ihmistyön tekijä ja nautin ihmisten kohtaamisesta. On hienoa huomata, miten läsnäolon, kohtaamisen ja kuuntelemisen voima voi nostaa asiakkaassa esiin piileviä positiivisia voimia ja parantaa hänen toimintakykyään.

Teksti on tuotettu yhteistyössä Diakin kanssa. Diak on Hoivatien strateginen kumppani.