Siirry sisältöön
Erityisyksikkö Asemakylässä luotetaan tavallisten asioiden voimaan
24.10.2023 | 11:20

Hoivatien erityisyksikkö Asemakylä avaa ovensa 11.9.2023 Haukiputaalla. Asemakylä on sijaishuollon erityisyksikkö haasteellisesti oirehtiville 13–17-vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat vahvaa ammatillista tukea kasvussaan. Nyt syyskuussa Asemakylään avataan ensiksi 3-paikkainen erityisen huolenpidon osasto ja 4-paikkainen vaativan sijaishuollon osasto. Toinen 7-paikkainen vaativan sijaishuollon osasto avataan alkuvuodesta 2024.

Asemakylä on rakennettu kotimaisesta hirrestä vähähiilisesti ja aistiystävällisesti. Rakennus ja sen yksityiskohdat aina tilaratkaisuista materiaalivalintoihin palvelevat lasten turvallista ja kuntouttavaa arkea. Tiloihin tulee esimerkiksi sähkötakka ja pihalle grillikota, koripallokenttä ja liikuntatelineet. Palveluvastaava Lasse Jauhola on ollut alusta asti mukana suunnittelemassa uutta yksikköä.

– Vuosien työkokemus lastensuojelussa tulee nyt hyödynnettyä maksimaalisesti, kun on päässyt suunnitteluvaiheesta lähtien olemaan ajatuksella mukana, ja voi kertoa, mitkä sisustusratkaisut toimivat lastensuojeluyksikössä, Jauhola kertoo hymyillen ja jatkaa:

– Asemakylä on selvästi kiinnostanut alan ammattilaisia. Meille on ollut helppo rekrytoida henkilökuntaa, kun he ovat päässeet mukaan laittamaan pystyyn uutta lastensuojelulaitosta.

Tiimillä on ollut ennen yksikön avaamista aikaa suunnitella toimintaa ja tutustua työkavereihin.

– On koettu positiivisena asiana se, että ei tulla valmiiseen pöytään, vaan saadaan olla itse osallisena ja vaikuttamassa työn sisältöön. Työilmapiiri on hyvä ja työntekijät saavat pitkän perehdytyksen, Jauhola pohtii.

Asemakylä tulee työllistämään noin 30 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Tällä hetkellä palkattuja työntekijöitä on 17.

Asemakylän työntekijät ovat uutta mutta kokenutta porukkaa. Sekä sosiaali- että terveysalan kokemusta on tasapuolisesti ja monipuolisesti.

– Ikäprofiili on työntekijöillä laaja ja se on mietitty tarkkaan ja harkiten. Halusimme tiimiin kaiken ikäisiä työntekijöitä, koska jos mietimme asiaa lapsen näkökulmasta, tarvitsemme paljon erilaisia persoonia toteuttamaan kuntouttavaa arkea.

Esimerkkinä Jauhola mainitsee työntekijöiden lukuisat harrastukset. Työntekijät harrastavat paljon erilaisia urheilulajeja.

– Jokaisella lapsella pitäisi olla oma harrastus ja tässäkin asiassa aikuiset voivat näyttää esimerkkiä. Meidän työntekijöiltämme löytyy taustaa eri urheilulajeista kalastukseen, lautapeleihin ja erilaisiin käsitöihin.

Osana työntekijäkaartia työskentelee terveydenhuollon tiimi, johon kuuluvat psykologi, konsultoiva lasten ja nuorisopsykiatri sekä psykiatrinen sairaanhoitaja. Lisäksi Asemakylässä on oma koululuokka eli erityisopettaja ja koulunkäynninohjaaja työskentelevät yksikössä.

– Meillä työskentelee lähihoitajien ja sosionomien lisäksi esimerkiksi fysioterapeutti, kertoo Asemakylän vastuusairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti Laura Lohvansuu.

Kuntouttava arki

Yksikössä käytettyjä työskentelymuotoja ovat muun muassa omaohjaajatyöskentely, yksilöllisen viikko-ohjelman laatiminen, sosiaalisen toiminnallisuuden vahvistaminen ja harrastukset, terapeuttinen, motivoiva ja lähimmäiset osallistava työote sekä erityisen huolenpidon jaksot. Työskentelymenetelminä on lisäksi AVEKKI, päihde- ja mielenterveystyön osaaminen, dialoginen ohjaus, käytöshäiriöt ja koulunkäynnin haasteisiin liittyvät menetelmät.

– Usein unohtuu, miten terapeuttista ja vakauttavaa kaikki työ arjessa on, huomauttaa EHO:n ja erityisyksikön tiimivastaava Hilla-Mari Kyllönen.

– Tavallinen arki on kaikkein kuntouttavinta mitä lastensuojelupalvelut voi tarjota, koska lapsilla ei välttämättä ole tavallista arkea tai kokemusta siitä. Vaikka se ei välttämättä kuulosta hienolta, se on kuitenkin se, mikä maksaa takaisin, Jauhola jatkaa.

Arki Asemakylässä on osallistavaa eli nuorta kannustetaan osallistumaan tavalliseen arkeen ja samalla hän saa eväitä omaan elämään myöhemminkin hyödynnettäväksi. Aikuinen on koko ajan läsnä, ja nuorta avustetaan arkirytmin ja oman vastuullisuuden löytymisessä ja elämänhallinnassa.

Asemakylä sijaitsee Haukiputaalla hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lisäksi lähellä ovat esimerkiksi uimaranta ja -halli, kalastusmahdollisuudet, hevostallit, jalkapallokenttä, jäähalli sekä koko Oulun seudun palvelut ja harrastusmahdollisuudet. Haukiputaalta löytyy myös oppilaitoksia ja lukio.

___________

Tällä hetkellä rekrytoimme Asemakylään EHO-ohjaajaa, erityisopettajaa ja koulunkäynninavustajaa.