Siirry sisältöön

Omaishoitoperheiden kotikuntoutuksella hyvinvointia ja jaksamista arkeen

01.12.2021 | klo 13:41

Hoivatien kotikuntoutus on tarkoitettu Oulun kaupungin kanssa omaishoidon tuen sopimuksen tehneille omaishoitajille ja hoidettaville. Sen tavoitteena on edistää toimintakykyä, hyvinvointia ja kotona jaksamista mahdollisimman pitkään. Kotikäynneillä selvitetään fyysistä jaksamista kuntomittauksilla, testataan muistia ja mielialaa. Testitulosten perusteella annetaan yksilöllistä opastusta arjessa selviytymiseen.

Kuntoutusjakson aikana huolehditaan kotiin tarvittavat apuvälineet, tukimuodot, etuudet ja muut palvelut. Jakson aikana kerrotaan hyödyllistä tietoa muun muassa Oulun kaupungin palveluista sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n toiminnasta.

– Teemme tiivistä yhteistyötä Oulun kaupungin ikäihmisten palveluohjauksen kanssa. Pidämme pari kertaa vuodessa suunnittelukokouksen, ja toimimme käsiparina kentällä. Kotikuntoutuksen työntekijät käyvät lähes päivittäin vuoropuhelua palvelunohjaajien kanssa asiakkaan tilanteesta, Hoivatien kotikuntoutuksen ja päivätoiminnan palveluesimies Sami Juutinen toteaa.

Kotikuntoutuksen palvelualueena on koko Oulun kaupungin alue. Jokaisella kotikuntoutusohjaajalla on omat asiakasperheensä. Työntekijällä on päivässä korkeintaan 2 tai 3 asiakasperhettä, jotta heillä olisi riittävästi aikaa asioiden hoitamiseen ja keskusteluun.

– Kriteerinä kotikuntoutusjaksolle on virallinen omaishoitajuus kaupungin kanssa. Lisäksi toisen asiakkaan tulee olla 65-vuotias, ellei kyseessä ole varhainen muistisairaus. Palvelujakso kestää noin 11 kuukautta, jonka aikana tehdään kuusi kotikäyntiä omaishoitoperheeseen, Juutinen kertoo.

Molemmille asiakkaille tehdään samat toimintakyvyn arviointiin liittyvät testit, ja tavoitteena on, että jakson loppuessa omaishoitaja jaksaa entistä paremmin ja perheellä on palvelut kunnossa. Tavoitteet on asetettu yksilöllisesti kummankin asiakkaan kanssa. Osa työskentelyä ovat haastattelut ja havainnointi, fyysisen suorituskyvyn arviointi, kaatumisvaaran arviointi, muisti- ja mielialatestit sekä tarvittaessa muun muassa ravitsemukseen liittyvää arviointi.

Juutinen muistuttaa, että kaikki perheet ovat erilaisia, ja siksi on kiinnitettävä huomiota erilaisiin asioihin. Tällaisia ovat muun muassa fyysiset harjoitteet, joita varten tehdään hyvät suunnitelmat jumppaohjelmineen tai sosiaaliset seikat eli miten omaishoitaja pääsee omiin harrastuksiin ja saa vapaa-aikaa. Myös apuvälineet ovat yksi arkea helpottava iso tekijä.

– Jos apuvälineasiat eivät ole kunnossa, pyydämme siitä arviota kaupungilta ja apuvälinelainaamolta. Jaksolla saamme järjestettyä esimerkiksi vapaa-aikaan liittyvät asiat, haemme Kelan kuntoutuskursseja tai järjestämme fysioterapiajaksoja. Isossa roolissa on myös yhdistystoiminta.

Kotikuntoutuksen tulokset erinomaisia

– Kun virallinen omaishoitajuus alkaa, olisi tärkeää saada perheelle heti tukea, koska uutta asiaa ja palveluita tulee niin paljon, Juutinen toteaa.

Työntekijä etsii omaishoitoperhettä hyödyttävää tietoa ja auttaa tarvittaessa omaishoidontukiasioissa tai palvelusuunnitelman päivittämisessä. Omaishoitajastatuksen saanut on oikeutettu omaishoitajapalkkion lisäksi erilaisiin palveluihin, tukiin ja etuuksiin, vapaisiin, kuntoutuskursseihin ja kotikuntoutukseen.

Omaishoitajalle kuuluu lakisääteinen 2–3 vapaapäivää kuukaudessa. Vapaan järjestämiseen on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Kaupungilla on vuorohoitopaikkoja, jonne hoidettava voi mennä ympärivuorokautiseen hoitoon. Omaishoitajan vapaan palvelusetelillä voi ostaa kaupungin hyväksymältä yritykseltä työntekijän tuuraamaan kotiin.

– Yksi mahdollisuus omaishoitajan vapaan järjestämiseksi on Hoivatien päivätoiminta. Nykyään on myös perhehoitopaikkoja, eli yksityiset henkilöt työskentelevät perhehoitajina ja he ottavat kotiinsa hoidettavia omaishoitajan vapaiden ajaksi. Läheisen tuurauspalkkion avulla voi esimerkiksi lapsi sijaistaa omaishoitajaa, Juutinen kertoo.

Kotikuntoutusjakso on yleensä kertaluontoinen yhdelle perheelle, mutta palvelu on harkinnanvarainen. Lähes vuoden mittainen kuntoutus on pitkä jakso, mutta sillä on merkittävä vaikutus vointiin ja kuntoon. Kuntoutusjaksolla tavoitteena on, että sekä omaishoitajan että hoidettavan hyvinvointi lisääntyy, ja että kotona on turvallista olla.

– Testitulosten ja asiakaspalautteiden perusteella omaishoitajat pärjäävät läheisensä kanssa pidempään kotona, mikä on kaikkien kannalta toivottu tulos kotikuntoutuksesta, Juutinen pohtii ja jatkaa:

– Tavoitteen saavuttamisen arviointiin käytetään GAS-menetelmää, ja sen perusteella suurin osa asiakkaista on päässyt tai ylittänyt tavoitteensa. Palautteista käy ilmi, että kotikuntoutusta pidetään hyvänä ja tärkeänä: mieliala on kohentunut, kotiasumisen aika on pidentynyt ja palvelut ovat saatavilla. Toimintakykyyn voidaan vaikuttaa positiivisesti hyvin iäkkäilläkin henkilöillä. Laitospaikkoja on entistä vähemmän tarjolla ja ikääntyneet halutaan hoitaa kotona mahdollisimman pitkään. Kotikuntoutuksella saadaan kustannuksia pienennettyä elämänlaadusta tinkimättä, Juutinen toteaa.

Omaishoitoperheiden kotikuntoutuksella hyvinvointia ja jaksamista arkeen