Salorinne on sijaishuollon erityisyksikkö haasteellisesti oirehtiville nuorille, jotka tarvitsevat vahvaa ammatillista tukea kasvussaan ja hyötyvät koulukotikoulun erityisosaamisesta.
Kasvatuksellinen arki rakentuu kokeneen, moniammatillisen ja välittävän yhteisön ympärille. Työskentely tähtää nuoren toimintakyvyn ja omatoimisuuden lisäämiseen, omien tunteiden tunnistamiseen ja hallintaan sekä sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Nuoria tuetaan arjen taitojen haltuunotossa, omien vahvuuksien löytämisessä, osallisuudessa ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä. Nuori voi vaikuttaa oman arkensa sisältöihin.Erityisen huolenpidon osastolla on kolme asiakaspaikkaa nuorille, jotka käytöksellään vaarantavat vakavasti oman terveytensä ja kehityksensä.Salorinne toimii Muhoksella osana Pohjolakotia.Omavalvontasuunnitelma Salorinne
Nuoria tuetaan arjen taitojen haltuunotossa, omien vahvuuksien löytämisessä, osallisuudessa ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä. Nuori voi vaikuttaa oman arkensa sisältöihin.Salorinteellä lapsella on mahdollisuus aloittaa arjenhallintavastuun opettelu yksikön tukiasunnossa ja tarvittaessa siirtyä jälkihuoltopalvelun piiriin. Hoivatien jälkihuollon toimipisteet sijaitsevat Oulussa, Muhoksella, pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Rovaniemellä (Lappi).
Oppivelvollisuusikäiset nuoret käyvät koulua Pohjolakodin pihapiirissä sijaitsevassa Pohjolan koulussa. Koulu järjestää perusopetusta sekä perusopetuksen lisäopetusta Pohjolakotiin sijoitetuille nuorille. Koululla on oma oppilaanohjaaja, joka vastaa jatko-opintojen suunnittelusta yhdessä nuoren kanssa. Tiivis yhteistyö lähialueen (Muhos–Oulu) ammatillisten oppilaitosten ja erityisammattioppilaitosten kanssa luo vankan pohjan jatko-opintomahdollisuuksille perusopetuksen jälkeen.
Erityisen huolenpidon osastolla on kolme asiakaspaikkaa nuorille, jotka käytöksellään vaarantavat vakavasti oman terveytensä ja kehityksensä. Erityinen huolenpito on moniammatillista hoitoa ja huolenpitoa, jonka avulla katkaistaan nuoren vahingollinen käyttäytyminen. Hoitojakson tavoitteena on vakauttaa nuoren elämäntilanne, rakentaa muutosmotivaatiota ja sitouttaa kuntoutukseen. Moniammatillinen tiimimme on nuoren vastuusosiaalityöntekijän tukena sekä arviointivaiheessa että nuorta sijoitettaessa. Henkilöstömitoitus on 2,8 työntekijää lasta kohden.
Nuoren kuntoutumisen tukena toimii yksikön henkilöstön lisäksi Pohjolakodin terveydenhuollon moniammatillinen tiimi, johon kuuluu psykologi, lasten ja nuorten psykiatri ja psykiatrinen sairaanhoitaja.
Täytä lomake, otamme sinuun pian yhteyttä.