Otsikon kysymykseen sain inspiroivia vastauksia Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutuksen opintomatkallani Edinburghiin, Skotlantiin. Kahden päivän aikana tapasimme monia eri toimijoita Skotlannin palvelujärjestelmästä, kuten Centre For Public Impact, The Promise, Village In The City, Scottish Goverment ja Family Wellbeing Partnership.
Skotlannissa on luotu yhteinen näkemys, jonka mukaan lapset ovat ykkösprioriteetti. Skotit ovat onnistuneet kehittämään järjestelmän, joka korostaa systeemistä, asiakaslähtöistä lähestymistapaa ja huomioi lasten oikeuden olla turvassa ja arvostettuja. Julkinen, yksityinen ja kolmas sektori luovat yhdessä palveluja, joissa keskiössä on lapsi ja hänen perheensä. Eri toimijat työskentelevät kumppaneina yhteisen, yhdessä luodun tavoitteen mukaisesti täydentäen toisiaan. Tavoitetta tulisi olla myös mahdollista tarkastella ajan mittaan ja tarvittaessa myös muuttaa. Tämä edellyttää toimijoiden välisiä luottamuksellisia suhteita, joiden ansiosta lapsen ääni kuuluu kirkkaana. Luottamuksellisten suhteiden rakentamiseksi ja vahvistamiseksi on tärkeää kunkin tahon pysähtyä ja määritellä, mitkä ovat heidän arvonsa, mikä on palvelun tarkoitus ja päämäärä, ja miten näistä onnistutaan pitämään kiinni.
Skotlantilainen järjestelmä ottaa huomioon lasten ja nuorten erilaiset lähtökohdat mahdollisuuksien näkökulmasta; kaikilla lapsilla ei ole samoja eväitä elämään ja aikuisuuteen. Näiden lähtökohtien ymmärtämiseksi on tärkeää kysyä, mitä asioita näillä lapsilla on mahdollista ja mahdotonta saavuttaa, mitä mahdollisuuksia heille on tarjolla sekä mikä on heille itselleen merkittävää. Millaisia muutoksia tulisi palveluissa tehdä, jotta luodaan yhtäläisiä mahdollisuuksia kaikille lapsille? Universaalien palvelujen sijaan Skotlannissa painotetaan erityisesti heikommassa asemassa olevien lasten tukemista ja palveluiden priorisoimista heille. Tasa-arvon (equality) sijaan korostetaan oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta (equity), jonka mukaan tärkeää on huomioida yksilölliset tarpeet ja olosuhteet ja tarjota eri palveluja ja tukitoimia, jotta kaikilla olisi samat mahdollisuudet menestyä.
Mitä tämä kaikki voisi tarkoittaa meillä Hoivatiellä? Lisääntyvän yhteiskunnallisen kompleksisuuden myötä emme voi selvitä yksin. Haasteet monimutkaistuvat ja kumuloituvat ja ne vaativat erilaisia lähestymistapoja. Yksinkertaisia vastauksia ei ole ja toisaalta me emme voi tietää mikä toimii, ennen kuin toimimme toisin. Haasteiden ratkaisemiseksi tarvitsemme yhteistyötä ja aitoa kumppanuutta yhdessä hyvinvointialueiden, työntekijöiden, asiakkaiden ja läheisten kanssa, jossa yhteinen tavoite ajaa meitä luoviin vaikuttaviin ratkaisuihin. Moniäänisyys ja -toimijuus on tärkeää, koska muuten vaarana on jäädä jumiin "kaikukammioon", jossa altistumme vain omille näkemyksiämme tukeville tiedoille ja näkökulmille, jolloin oma käsitys vaan vahvistuu ilman, että niitä haastetaan ja erilaiset mielipiteet jätetään huomiotta. Yksi Lapsuuden rakentajat -koulutuksen keskeisistä viesteistä on se, että palveluita rakennetaan asiakkaan ympärille ekosysteeminä, joten tarvitsemme sektorirajat ylittävää, ketterää toimintaa. Toisistaan eriytyneet, pilkkoutuneet palvelut voivat olla sekä asiakkaan että yhteiskunnan näkökulmasta kalliita ja tehottomia, ja pahimmillaan palvelujärjestelmään jää aukkoja tai syntyy päällekkäistä työtä. Organisaation johtamiskulttuurin tulee tukea tätä kehittämistyötä kannustaen ja rohkaisten sekä antaen mahdollisuuden myös epäonnistua ja yrittää uudelleen.
Skotlannissa opin myös käsitteen "Trojan mouse" (troijalaishiiri), joka viittaa pieniin kokeiluihin tai aloitteisiin, jotka on suunniteltu haastamaan ja testaamaan oletuksia tai toimintatapoja. Tällaiset matalan riskin kokeilut tarjoavat mahdollisuuden oppia ja kerätä tietoa, joka voi vaikuttaa laajempiin päätöksiin tai toimintamalleihin. Ne auttavat organisaatioita ja yhteisöjä ymmärtämään paremmin, mikä toimii ja mikä ei, sekä kehittämään asiakaslähtöisiä toimintatapoja.
Hoivatiellä arvostan erityisesti matalahierarkisuutta ja luottamusta meihin työntekijöihin, mikä mahdollistaa luovuuden ja innovoinnin. Meillä on rohkeutta kokeilla uusia palveluja ja ideoita. Pyrimme siihen, että ongelmiin keskittymisen sijaan etsimme ratkaisuja kokeilujen ja vaikuttavuuden kautta sekä kehittämällä osallistavaa toimintakulttuuria. Kuten Fiona Duncan The Promisesta sanoi ”Don’t admire the problem” eli älä ihannoi ongelmaa. Monesti saatamme jäädä jumiin tutkiessamme ongelmaa tai haastetta, unohtaen että aika ja energia tulisi suunnata ratkaisujen löytämiseen.
Viimeinen ja tärkein viesti opintomatkalta oli toivon sanoma. Meidän ei tulisi koskaan menettää toivoamme ja uskoa muutokseen. Lapsiin vaikuttavissa palveluissa ja päätöksenteossa tulisi aina huomioida lapsivaikutukset, sitoutua hänen hyvinvointinsa tukemiseen ja yhteiseen parempaan tulevaisuuteen.
----------
Hoivatien Turun perhehoidon johtava sosiaalityöntekijä Annika Mattila opiskelee Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutuksessa.
Itlan neljäs Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutus on suunnattu tulevaisuuden johtamispotentiaalin kasvattamiseen. Koulutus vahvistaa ihmislähtöistä ja metataitoista johtamista, sektorit ylittävien ekosysteemien rakentamista, osallisuutta ja uudistumiskykyä.
Osana koulutusta koulutuksen osallistujat ovat muodostaneet pienryhmiä, jotka toteuttavat pieniä kokeiluja. Annika Mattila pienryhmineen järjestää 6.11.2024 Etuoikeuskävelyn tulevaisuuteen, johon kuka tahansa on tervetullut osallistumaan. Etuoikeuskävelyssä osallistujat pääsevät pohtimaan muun muassa haavoittavien kokemusten ennaltaehkäisyn merkitystä sekä etuoikeuksien syntymistä ja niiden vaikutuksia lasten ja nuorten elämässä.
Täytä lomake, otamme sinuun pian yhteyttä.