“Kaikilla pitäisi olla oman elämänsä Heli” – tarina siitä, miten suunta löytyi uudelleen

09.06.2026 | 10:10

Tämä on Helsingin Räätälöidyn valmennuspalvelun asiakastarina rohkeudesta, elämänmuutoksista ja uuden suunnan löytämisestä. Se kertoo, miten pitkän ulkomailla vietetyn ajan, haastavan paluun ja epävarmuuden jälkeen oikeanlainen tuki ja kohtaaminen voivat auttaa näkemään oman arvon uudella tavalla ja rakentamaan tulevaisuutta omista lähtökohdista käsin. Frida haluaa jakaa oman tarinansa, koska koki saamansa valmennuksen merkitykselliseksi ja toivoo, että mahdollisimman moni muukin saisi samanlaista tukea oikeaan aikaan. Fridan valmentajana on toiminut Heli.

Elämä ei aina kulje suoraviivaisesti ja joskus juuri mutkat tekevät meistä sen, keitä olemme. Parikymppisenä Frida valmistui kuntohoitajaksi ja pääsi heti töihin. Mahdollisuuksia oli useita ja tunne siitä, että hän sai valita itse suuntansa, jäi vahvana mieleen. “Toivoisin jokaiselle tämän päivän nuorelle saman kokemuksen”, hän sanoo.

Sitten elämä vei yllättävään suuntaan. Rakkaus johdatti Italiaan ja sinne rakentui uusi arki. Puoliso, viisi lasta ja yli kaksi vuosikymmentä elämää toisessa maassa. Vaikka vuodet kuluivat pääosin kotiäitinä, ne eivät olleet tyhjiä. Päinvastoin. Frida pyöritti arkea, osallistui aktiivisesti yhteisöön, oli mukana järjestämässä toimintaa ja kohtasi ihmisiä eri puolilta maailmaa. Neljä kieltä kulki sujuvasti mukana arjessa. Silti vasta myöhemmin hän ymmärsi, kuinka paljon osaamista noihin vuosiin oli kertynyt. “Valmennuksessa tajusin ensimmäistä kertaa, että minulla on valtavasti taitoja, vaikka niitä ei ole paperilla.”

Paluu, joka ei ollut helppo

Kun Frida vuosien jälkeen palasi Suomeen, vastassa oli täysin muuttunut maailma. Työelämä, järjestelmät ja arjen käytännöt olivat erilaisia kuin ennen. Samaan aikaan elämäntilanne oli kuormittava: avioero, lasten eri paikoissa asuminen, omien vanhempien hoiva sekä terveyshaasteet.

Ensimmäinen vuosi meni selviytyessä. “Kaikki oli muuttunut. Tuntui, etten saa mistään kunnolla kiinni.” Väsymys kasvoi, eikä tuki tuntunut riittävältä. Ajatus omasta suunnasta jäi epäselväksi, vaikka halu tehdä töitä ei kadonnut.

Kohtaaminen, joka muutti kaiken

Sitten tuli puhelu työllisyysasiantuntijalta. “Se oli kuin lottovoitto. Ei sille ole rahallista arvoa”, Frida kertoo. Asiantuntija kertoi Räätälöidystä valmennuspalvelusta, johon Frida oli heti valmis tarttumaan.

Frida kertoo, että valmennus ei ollut vain työnhakua. Se oli kokonaisvaltainen pysähtyminen oman tilanteen äärelle. Yhdessä valmentajan kanssa käytiin läpi, mikä on omissa käsissä ja mikä ei. Mitä voi päästää irti, ja mihin kannattaa tarttua. “Ilman valmennusta olisin jäänyt kiinni menneeseen.”

Valmennuksessa ei kiirehditty. Asioita rakennettiin kerros kerrokselta, onnistumisten päälle. Menneisyys sai jäädä taakse ja tilalle alkoi rakentua uusi, realistinen mutta toiveikas suunta.

“Minä riitän”

Yksi tärkeimmistä oivalluksista oli yksinkertainen mutta voimakas: “Minä riitän.”

Frida kertoo, että hän oli pitkään verrannut itseään muihin, siihen, miten “kaikki muut pärjäävät”. Valmennuksen myötä näkökulma muuttui. Hän alkoi nähdä oman arvonsa ja ymmärtää, ettei kaikki ole yksilön vastuulla. “Jos yhteiskunta ei aina taivu, se ei tarkoita, että minussa on vika.”

Samalla syntyi ymmärrys omasta työkyvystä. “Olen työkykyinen. Ehkä 70–80 prosenttia, mutta se riittää. Ja haluan tehdä töitä.”

Lempeä tapa edetä

Valmennuksen tapa toimia jätti pysyvän jäljen. Tehtäviä ei pakotettu, vaan ajattelua heräteltiin lempeästi. Yksi esimerkki on jäänyt erityisesti mieleen: valmentajan pyyntö kirjoittaa “hajatelmia”.

“Se ei ollut painostavaa. Vaikka en aina kirjoittanut, ajattelin. Ja aivot tekivät työtä myös tapaamisten välillä.” Luottamus, kohtaaminen ja aito välittäminen olivat keskiössä. Valmennuksessa sai olla keskeneräinen, ja elämäntilanteen vaikeatkin asiat mahtuivat mukaan. “Emme olleet vastakkain – teimme yhdessä”, Frida kiteyttää.

Uusi suunta omilla ehdoilla

Valmennuksen alussa Frida kertoi, että hänen unelmansa on tehdä töitä perheyrityksessä, jossa arvot ovat kohdillaan. Tämä antoi meille suunnan. Pääsin valmennuksen aikana palkkatukityöhön kuudeksi kuukaudeksi, jonka ajaksi valmennus jäi tauolle ja se osoittautui erittäin tärkeäksi. “Oli hyvä, että valmennuksessa sai pitää paussin, kun olin töissä”, Frida kertoo.

Vaikka varsinainen valmennus oli tauolla, yhteys valmentajaan säilyi. Kuulumisia vaihdettiin työn ohessa ja tunne siitä, että joku kulkee rinnalla, ei kadonnut. “Tiesin, että olen tärkeä, kun joku kysyy, miten on mennyt.” Palkkatuetun työn jälkeen suunta alkoi kirkastua entisestään, ja lopulta hän löysi paikkansa ikäihmisten parissa perhekodissa. Työ tuntuu omalta: siellä kohdataan ihmiset, tarinat ja elämä aidosti. Polku ei ole ollut suoraviivainen, mutta juuri siksi se on oikea. Tänä päivänä Frida tiedostaa omat rajansa ja voimavaransa ja uskaltaa tehdä valintoja niiden mukaan.

Valmennuksen jälki kantaa

Valmennuksesta ei jäänyt vain muisto, se jätti pysyvän ajattelutavan. “Jos tulee seinä vastaan, se ei määritä minua. Sitten etsitään toinen reitti”, Frida toteaa. Hän kokee myös, että hyvinvointi on parantunut merkittävästi. “En kuormita samalla tavalla terveydenhuoltoa tai mielenterveyspalveluita. Nyt minulla on keinoja selviytyä.”

Suositus, joka tulee sydämestä

Kun häneltä kysyy, suosittelisiko hän valmennusta, vastaus tulee heti: “Olen jo suositellut, kaikille.” Ja lopuksi hän kiteyttää kokemuksensa lauseeseen, joka jää mieleen:

“Kaikilla pitäisi olla oman elämänsä Heli.”

Koska joskus yksi ihminen, joka näkee potentiaalisi ja kulkee rinnalla, voi muuttaa suunnan kokonaan.

Räätälöityä valmennuspalvelua on toteutettu vuodesta 2020 alkaen tiviinä innovaatiokumppanuutena Hoivatien, Helsingin kaupungin ja toisen palveluntuottajan Live säätiön välillä. Yhteinen tahtotila ja tavoite on ollut saavuttaa asiakkaalle paras mahdollinen lopputulos. Palvelun asiakasohjaus päättyy kesäkuun lopussa ja tulokset puhuvat puolestaan. Koko tuotantovaiheen ajan keskimäärin noin 50 % asiakkaista on valmennuksen tuella löytänyt tiensä takaisin työelämään.