Siirry sisältöön

Uudistunut ODL viestii tärkeästä roolistaan: Olemme yhdessä elämän solmukohdissa

03.10.2022 | klo 14:33

Perinteikäs oululainen ODL uudisti viestinnän periaatteet, konseptin ja brändi-ilmeen. Uusi ilme ja pääviestit kuvaavat ODL:n luonnetta kehittyvänä, nykyaikaisena ja helposti lähestyttävänä toimijana.

”Yhdessä elämän solmuissa” -sloganissa kiteytyy ODL:n tärkeä rooli olla ihmisen rinnalla elämän erilaisissa solmukohdissa, pienissä ja isoissa onnistumisissa. Konsepti kertoo siitä, miten ODL on hyvä solmimaan kestäviä liitoksia ja mahdollistamaan erilaiset kohtaamiset ja kumppanuudet.

– Slogan konkretisoi ihmisenä olemisen monet puolet. On olemassa asioita, jotka ovat pahasti solmussa ja sitten on toimijoita, jotka kaverina purkavat niitä solmuja auki. Solmut ovat myös yhteen liittäviä ja vahvistavia, hyviä liitoksia, ODL:n toimitusjohtaja Mikko Lapola sanoo.

Brändiuudistus toteutettiin yhdessä mainostoimisto Mint Companyn kanssa. Yhteistyössä suunniteltiin vahva pohja kaikelle viestinnälle, kohderyhmät huolella huomioiden. Yksi uudistuksen konkreettinen tulos on käyttäjäystävälliset verkkosivut. Tavoitteena on, että uudistuksen myötä tukea tarvitsevat ja etsivät saavat avun helposti.

– Saimme heti kiinni siitä, mikä ODL:ssä on erityistä. He antavat tukea monin eri tavoin, jotta me pohjoispohjalaiset voisimme hyvin haastavissakin tilanteissa. Yhdessä tavoitellaan parempaa elämää, eikä kukaan jää yksin, Mint Companyn toimitusjohtaja Mari Kulmala kiteyttää.

Palveluita pohjoissuomalaisille

ODL on ihmisläheinen ja asiantunteva hyvän elämän edistäjä, jonka tärkein tehtävä on lisätä hyvinvointia monin eri tavoin. ODL Yhdessä -toiminnoissa etsitään ja autetaan monen ikäisiä ihmisiä eri elämäntilanteissa. Vapaaehtoistoiminnan ja kohtaamisen paikat ovat tärkeä osa toimintaa. ODL Liikuntaklinikalla ammattilaiset kohtaavat, valmentavat, tutkivat ja kehittävät. ODL Kiinteistöpalvelut vuokraa asuntoja sekä toimitiloja niitä tarvitseville.

– ODL:llä on vahvat juuret Pohjois-Suomen alueella. Vaikka olemme tehneet muutoksia vuosien varrella, meillä on edelleen selkeä arvopohja. Olemme luotettavia ja kannamme vastuumme. Haluamme olla työnantaja, joka tarjoaa työssäolon turvaa ja merkityksellistä työtä, ja toisaalta tehdä erittäin merkittävää työtä ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Brändiuudistuksella haluamme viestittää sitä, mitä olemme ja teemme tänä päivänä, Mikko Lapola kertoo.

Lisätietoja:
Mikko Lapola, toimitusjohtaja
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr
mikko.lapola@odl.fi
p. 050 312 5615

 

ODL – Yhdessä elämän solmuissa

Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr (ODL) on voittoa tavoittelematon jo vuodesta 1896 saakka vaikuttanut pohjoissuomalainen diakonian tekijä. Sen tärkein tehtävä on vahvistaa kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä tarjota apua ja tukea elämän eri vaiheissa. ODL kehittää ja tutkii sekä vakiinnuttaa uusia tapoja toimia. ODL:n toiminnot ovat laatuja ympäristösertifioituja ja sillä on Yhteiskunnallinen yritys -merkki.

_____
Hoivatien omistajayhteisöt ovat Nuorten Ystävät ja ODL.

Uudistunut ODL viestii tärkeästä roolistaan: Olemme yhdessä elämän solmukohdissa